millainen-on-yrittajan-arki

Yrittäjyys ennen ja nyt

Olen aloittanut yrittäjänä ensimmäisen kerran vuonna 2002, jolloin laitoin toiminimen pystyyn. Silloin en tiennyt aloittaessani mitään yrittämisestä, mutta yli kymmenvuotinen yrittäjyys opetti minulle paljon. Tänä päivänä yrittäjyys edelleen kiinnostaa minua, vaikka olen ollut välillä palkkatöissä, työttömänäkin sekä opiskelemassa. Tässä tekstissä vertailen yrittäjyyttä niin sanotusti ensimmäisellä kierroksella ja millaista yrittäjyys voisi olla tänä päivänä, jos jossain vaiheessa jäisin taas kokonaan yrittäjäksi.

Yrittäjyydessä on paljon eri osa-alueita ja luultavasti kaikkiin aika on vaikuttanut, sillä nyt eletään kovin erilaisessa maailmassa kuin esimerkiksi vuonna 2002 tai 2005, jolloin toimin yrittäjänä kivijalkaliikkeessä kynsistudiossa.

Mitä markkinointikeinoja käytin ollessani yrittäjä 2000-luvun alkupuolella?

Ensimmäisenä mieleeni tulee lehtimainos. Laitoin mainoksia siis paperilehtiin, joskus samassa tilassa työskentelevien kollegoiden kanssa, joskus yksin. Markkinointi ei ollut mitenkään suunnitelmallista, nuo lehtimainokset on varmaan yhdenkin käden sormilla laskettavissa. Lehtimainoksen vaikuttavuutta on vaikea mitata, toki jos minulle tuli uusia asiakkaita mainoksen laittamisen jälkeen, saatoin kysyä heiltä mistä ovat löytäneet minun luokseni. Vastaus oli, että kuka mistäkin, mutta harvemmin lehtimainoksen kautta. Eli lehdessä mainostaminen ei todellakaan ollut tehokas markkinointikeino.

Nykyään voi markkinoida somessa ja tuloksia voi seurata hyvin tarkasti. Jopa klikkaus klikkaukselta voi seurata mihin ihmiset päätyy nähtyään mainoksen tai löydettyään palvelun ja seurata sitä, onko klikkaus johtanut kauppaan. Tai vaikka ajanvaraukseen. Kätevää sanoisin. Yhä edelleen esimerkiksi kynsistudiotoiminnassa somen voima on varmasti todella suuri markkinoinnissa. Ihmiset seuraavat kiinnostavia tekijöitä ja lopulta voivat päätyä heidän asiakkaiksi.

Mistä asiakkaat oikeastaan tulivat?

Koska tuo aiemmin mainitsemani lehtimainonta ei juurikaan tuonut asiakkaita, niin mistä niitä sitten tuli? Muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen tilanne oli nimittäin se, että minulla oli asiakkaita jo vähän liikaakin. Tein todella pitkää päivää ja muistan joskus toivoneeni, ettei puhelin soisi, sillä kalenteri oli täynnä varauksia, eikä uusille asiakkaille olisi ollut tilaa. Positiivinen ongelma siis. Mutta vanha kunnon puskaradio toimi silloin markkinoinnissa ja suosittelussa, kuten toimii vielä nytkin.

Aloitin tekemään töitä liikkeessä, jossa oli jo asiakkaita ja he kertoivat minusta eteenpäin ja toivat minulle suosituksillaan lisää asiakkaita. Nyt pitkän ajan jälkeen onkin oikeastaan jännä miettiä koko kuviota. En tietenkään muista tarkalleen, miten kaikki meni, mutta tuolloin minulla meni muutama vuosi kerätessä omaa asiakaskuntaa niin, että niillä vakioasiakkailla kalenteri oli täynnä. Muistelen kuitenkin, etten olisi koskaan ollut huolissaan, mistä asiakkaita tulee tai jotenkin kynsin hampain pitänyt kiinni niistä ketkä minulla kävi. Pääasiassa muistan olleeni tyytyväinen työmäärääni, koska alussa ymmärsin, että oman asiakaskunnan kerääminen vie jonkun aikaa. Ja ainoastaan edellä mainitussa tilanteessa koin riittämättömyyttä, kun tuntui, että töitä oli jo vähän liikaakin.

Antaako yrittäjyys vapautta? Lue kirjoituksemme aiheesta täältä.

Tein työtäni sydämellä, kaikki meni hyvin ja minua siunattiin ihanilla asiakkailla, joista jotkut olivat asiakkaina alkuvuosista aina siihen asti, kunnes päätin luopua kynsistudioyrittäjyydestä, eli lähemmäs 10 vuotta! Huikeeta -sanoisin nyt! Tämän kaltainen asiakasuskollisuus kertoo kyllä siitä, että asiakkaat ovat tykänneet palveluistani ja minusta.

kannattaako-yrittajyys

Yksi asiakasryhmä oli esimerkiksi lentoemännät, sillä heidän työ vaati, että heidän täytyy olla siistejä ja huoliteltuja. Kun yksi lentoemäntä joskus löysi asiakkaakseni, niin hänen suosituksestaan luokseni tuli sitten moni muukin. Samalla tavalla suositukset toimivat myös esimerkiksi vanhempien, jo eläkeikää lähellä olevien rouvien kohdalla.

Mitä työpäivääni kuului?

Kun nyt mietin esimerkiksi tämän päivän yrittäjyyttä ja ymmärrän, että somessa aktiivisena oleminen vaatii aikaa ja osaamista, näen myös sen, mihin itse käytin aikaani 2000-luvun alun yrittäjänä kivijalkaliikkeessä. Menin aamulla kynsistudiolle, avasin ovet, keitin kahvia ja aloin tehdä asiakkaita. Heitä tuli pitkin päivää yksi kerrallaan, rahastin kun oli valmista, varasin asiakkaalle seuraavan kynsihuollon kalenterista ja aloitin seuraavan kanssa. Keittelin välissä kahvia asiakkaille ja palvelu oli hyvin henkilökohtaista, sillä jokainen asiakas vietti kanssani noin tunnin tai vähän yli ja olin tämän ajan vain hänen käytettävissään. Toki vastailin pitkin päivää puhelimeen, kun asiakkaat soittivat ajanvarauksia. Minulla ei siis ollut mitään sähköistä ajanvarausta. Nykyään asiakkaat voivat varata ajan pääsääntöisesti mihin vaan sähköisellä ajanvarauksella ja se on merkittävä säästö ajassa sekä helpotus niin yrittäjälle itselleen, kuin asiakkaille. 

Kun päivän kaikki asiakkaat oli tehty, pesin ja puhdistin välineet, siistin työtilan, siivosin kunnolla tarvittaessa koko studion ja tein tarvittavat hankinnat, kuten ostin kahvia, WC-paperia tai siivoustarvikkeita kaupasta. Sitten suuntasin kotiin. Seuraavana päivänä toistin saman uudelleen.

Jossain vaiheessa hoidin myös muutaman vuoden studion takahuoneessa ollutta maahantuojan pientä varastoa, eli pakkasin ja lähetin tilauksia kynsituotteista muualla Suomessa oleville tekijöille. Silloin usein illalla kotiin palatessa minua odotti vielä laskujen kirjoitus ja lähetys. Laskut lähetin paperisina. Myös kerran kuussa kokosin kaikki paperiset kuitit ja tositteet ja lähetin ne kirjanpitäjälle.

Mitä sellaista en tehnyt, mihin tämän päivän kynsistudio tai kauneusalan yrittäjät käyttävät aikaansa? En kuvannut kynsiä someen, en suunnitellut enkä postannut sisältöä useisiin kanaviin, kuten nykyään tehdään. En juurikaan tehnyt yhteistyötä muiden kanssa, mitä voisin hyvin kuvitella tekeväni nykyään, jos toimisin vielä samassa ammatissa. Uskon, että tänä päivänä yhteistyö esimerkiksi erilaisten vaikuttajien kanssa on yleistä ja erilaiset yhteistyödiilit vaikka muiden kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjien kesken voisivat olla todella hedelmällisiä ja toimivia.

Verot, alvit, toiminimi

Kaikki niin sanotut viranomaisasiat lienee kuitenkin samat edelleen. Tosin nykyään voit pienelläkin liikevaihdolla perustaa Oy:n niin halutessasi, sillä siihen ei tarvita enää alkupääomaa, kuten aiemmin tarvittiin. 

Kun aloitin yrittäjänä 2003, oli toiminimen perustaminen järkevää ja oikeastaan paras vaihtoehto. Silloin ei ollut mahdollista aloittaa kevytyrittäjänä, kuten nyt on! Eli toiminimi ja sitä myöten y-tunnus täytyi hankkia. Starttirahan hakemisesta muistan sen verran, että ennen sen hakemista olisi pitänyt olla muutama kuukausi työttömänä ja vasta sitten olisi voinut starttirahaa hakea. Koska olen toiminnan nainen, niin en nähnyt tässä mitään järkeä, vaan halusin hyvän idean saatuani ryhtyä heti hommiin ja niin myös tein. Kynsiteknikon koulutuksen käytyäni minulla oli valmiina kynsistudiossa maksavia asiakkaita odottamassa!

Alvit ja verot täytyy ilmoittaa ja maksaa nykyään aivan kuten aiemminkin, tosin kaikki nämä tehdään nykyään suurimmaksi osaksi sähköisesti.

Paperinen kirjanpito

Keräsin kuukausittain kaikki kuitit ja toimitin ne paperisina kerran kuussa kirjanpitäjälle, missä oli mukana myös yrityksen paperinen tiliote, jossa näkyi kaikki tilin tapahtumat. Sain paluupostissa aina lapun, minkä mukaan maksoin alvit tiettyyn päivään mennessä. Näin se homma toimi. Tapasin kirjanpitäjääni koko 10 vuoden aikana ehkä muutaman kerran. Kaikki sujui hyvin, niin ei ollut mitään isompaa asiaa, minkä takia olisi ollut tarvetta tavata.

Nykyään kuitit voi kuvata ja skannata ja toimittaa kaikki muutkin tositteet sähköisesti, mikä helpottaa varmasti asiaa, sillä kun kuvaat kuitit, ne ovat aina tallessa. Paperit häviävät helposti ja muste tahtoo haihtua ajan kanssa.

Uusia mahdollisuuksia

Nykyään on paljon sellaisia mahdollisuuksia toimia yrittäjänä, ettet ole paikkaan ja aikaan sidottu. Silloin voit toki tehdä töitä silloin kun haluat ja siellä, missä haluat. Voit olla vaikka kokonaan digiyrittäjä ja tarjota palveluita verkossa, kuten verkkokursseja, muuta maksullista materiaalia, rakentaa nettiin affiliate -sivustoja, joista saat tuloja myös nukkuessasi.

Näkisin, että yrittäjyys on tänä päivänä monimuotoisempaa kuin tuolloin melkein 20 vuotta sitten. On kokonaan uusia ammattejakin, kuten someyrittäjät/-vaikuttajat, joita ei aiemmin ole ollut.

Koska yrittäjyys kiinnostaa minua edelleen, kokisin kaikkein mielekkäimpänä toimia asiakkaiden kanssa niin kasvokkain, kuin myös verkon välityksellä etänä. Haluaisin tarjota myös verkkokursseja tai muuta maksullista materiaalia, jolloin tuloja tulee myös silloin kun en itse aktiivisesti ole työtä tekemässä. Näin oman työn voi helposti monistaa ja toimintaa laajentaa vaikka koko maailmaan. Asiakkaita riittää ihan kaikille, ihmisiä on maailma täynnä!

Paula Kyllönen
Artikkelin on kirjoittanut Paula Kyllönen.