Miten säästää arjessa?

Rahatarina: Ex-tuhlaritytön tähtäimessä taloudellinen vapaus

Uskallan myöntää reilusti, että menneisyydessäni olen ollut aikamoinen tuhlari. En ole juuri koskaan arkaillut käyttää rahojani, sillä olen ihan lapsesta asti ollut sitä mieltä, että elämä on nauttimista varten. Sitä vastoin nuukailun ja pihiyden olen aina nähnyt melko negatiivisena asiana – rahojen neuroottinen varastoiminen Roope Ankan tapaan on aina tuntunut mielestäni kovin kurjalta ja surulliselta tavalta elää, enkä itse ole saanut säästämisestä sen kummempia ”kiksejä” (tuhlaamisesta sitten senkin edestä). Nykyään rahankäyttöni on huomattavasti viisaampaa – noudatan budjettimallia, liiasta tuhlailusta tulee morkkis, olen luonut innostavat taloudelliset tavoitteet itselleni ja olen omalla matkallani kohti taloudellista vapautta. Voit kuitenkin ymmärtää, että matka tähän pisteeseen ei ole ollut ihan yksinkertainen.

Toimin nykyään yrittäjänä ja olen aiemmin kirjoittanut käytännölliset ohjeet, miten toiminimi perustetaan – käy lukemassa ohjeet tästä.

Lauantaikarkkeja ja kolikkokeräilyä

Jo lapsena viikko- ja kuukausirahat hävisivät taskuistani hyvinkin helposti ilman sen suurempia tunnontuskia. En sen puoleen saanut jemmattua esimerkiksi karkkivarastojanikaan sen paremmin, vaikka järki ehkä jossain kaukana huhuili, että jätä edes pikkuisen huomisellekin. Ei, lauantaipäivän karkit syötiin kerralla ja sitten kärsittiin vatsakivuista. Äimistelin ja samalla salaa kadehdin säästeliästä ystävääni, joka säilöi kilokaupalla karkkia yöpöytänsä laatikoissa – hänellä oli tapana laittaa lauantaikarkit sinne, ikään kuin unohtaa ne ja nautiskella niitä yksitellen silloin harvoin, kun mieli teki. Tämä tuntui minusta todella erikoiselta tavalta toimia, enkä ikinä ymmärtänyt mitä tai ketä varten kaverini niitä nameja jemmasi. Toisaalta ihailin hänen kurinalaisuuttaan, sillä omassa käytössäni karkit olisivat kokeneet hyvin erilaisen kohtalon (arvaat varmaan, millaisen).

Sinun on varmasti helppo uskoa, että karkkien tapaan minun ei ollut vaikeaa keksiä käyttöä viikkorahoillenikaan. Hymyilen kun muistelen, millainen höveli rahankäyttäjä olen jo lapsena ollut: Olen 90-luvun lapsi, ja markat vaihtuivat euroihin ollessani 11-vuotias viidesluokkalainen. Kuten varmaan melkein kaikilla lapsilla, minullakin oli useita keräilyharrastuksia; hienon muotoiset kivet, simpukat ulkomailta, postimerkit ja Pokémon-kortit muun muassa. Kun kiiltävät ja ihmeelliset euro -kolikot eksyivät pikku-Annin hyppysiin, aiempien keräilyharrastusten jatkoksi innostuin eri maiden euro -kolikkojen keräämisestä. Minulla jopa oli niille tarkoitettu hieno kansio, jossa oli varattu jokaiselle eri valtion eurokolikolle oma pieni muovitasku. Keräsin kolikkoja hartaasti ja riemuitsin aina, kun jostain sattui löytymään uusi kolikko, jota minulla ei vielä ollut. Tätä harrastusta jatkui useita kuukausia ja olin onnistunut kartuttamaan kokoelmani jo varmaan ainakin puolilleen (joidenkin valtioiden kolikkoja oli lähes mahdoton löytää Suomesta, joten puolillaankin kokoelma oli jo aika hieno ilmestys).

Mistä saada lisää rahaa?

Ehkä arvaat jo, mitä lopulta kuitenkin tapahtui. Niinhän siinä kävi, että harras kolikonkeruuharrastus sai surutta väistyä joidenkin esiteinin epäilemättä hyvin tärkeiden menojen tieltä. Se alkoi pienesti – ensin nappasin kokoelmastani muutaman saksalaisen ja kreikkalaisen 50-senttisen (”nämä löydän kyllä helposti uudelleen”). Sitten hävisi muitakin 50 sentin kolikkoja. Sitten kajosin pikkuhiljaa 1 euron kolikoihin. Sitten 2 euron. Ja kohta kokoelma oli kaunis muisto vain. En sentään koskaan ole rikkonut säästöpossua vasaralla (se voi tosin johtua siitä, että tiirikoin sen lukon muilla keinoin), mutta tämä lapsuudenkokemus kuvastaa hyvin surutta tuhlailevaa ja nautiskelevaa suhtautumistani rahaan.

Lopulta minusta tuli rahan välttelijä, joka ei uskaltanut edes kirjautua verkkopankkiin

Höveli rahankäyttö jatkui vielä lukiossakin sekä ammattikoulussa. Kun muutin parikymppisenä omilleni, ymmärsin, että rahaa on saatava jostain vuokraan ja sähkölaskun maksamiseen, enkä myöskään halunnut luopua pienistä mukavuuksista, joita edelleen sallin itselleni. Tämän takia aloitin siivoojan työt koulun ohella ja kolmena iltana viikossa siivosin muutaman tunnin koulun jälkeen. Siitä saatu raha oli tarpeellinen lisä opintotukeen ja oli mukavaa, kun saatoin shoppailla vaatteita itse tienaamillani rahoilla. Ei tullut mieleenkään laittaa rahaa säästöön – elämähän on nauttimista varten, kuten elämänfilosofiani kuului.

Näihin aikoihin olin rahapersoonaltani tuhlari, mutta sitä myöten, kun vuosia on kulunut, on siihen rinnalle tullut vähintäänkin välttelijä. On ollut aikoja, kun pankkitilin saldon tarkistaminen on aiheuttanut tuskanhien nousua otsalle ja onpa muistissani kerta vuosien takaa, kun rahat eivät riittäneetkään ruokakaupassa ostoksiin. ”Ei katetta”, tylyttää korttilaite. ”Kokeillaanko uudestaan?” kysyy kassaneiti ystävällisesti, vaikka hänkin tietää, mikä on totuuden laita oikeasti. Jokainen, joka on kokenut saman, tietää että tunne saattaa olla sanoinkuvailemattoman hirveä.

Shoppailu

Viimeinen niitti tuhlari-välttelijän arkkuuni oli se, kun käyttötiliini yhdistetyn maksukorttini tiedot varastettiin ja rosvo käytti niitä luvattomasti pikkuhiljaa pieniin nettitilauksiin. Pahinta tässä ei ole se, että korttitietoni nyysittiin – vaan se, että minulla meni monta viikkoa huomata asia! Olinhan onnistunut tekemään itsestäni pesunkestävän välttelijän, eli taitavasti välttelin tilitapahtumieni seuraamista – olin siis nettivarkaan todellinen unelmakohde. Oli nimittäin joulunalusaika, joten tein paljon jouluostoksia ja kieltämättä pari kertaa ihmettelin, että miten tililtä on ehtinyt hävitä näin paljon rahaa (vaikken uskaltautunut kirjautua verkkopankkiin, kävin kuitenkin Otto-automaatilla tarkistamassa saldon silloin tällöin). Kaiken sen laitoin viikkojen ajan jouluostoksien piikkiin. Järkeilin, että ehken vain muistanut miten paljon olin käyttänyt rahaa. Kun totuus paljastui, olin aivan äärimmäisen nolona ja lupasin itselleni, että en anna tällaista enää ikinä sattua itselleni. Enkä sen jälkeen olekaan.

Mikä on koko ajan ollut vaurastumiseni esteenä?

Sitähän sanotaan, että kaikki on kiinni tavoista. Raha-asioiden välttely on tapa. Tuhlailu on tapa. Karkin syöminen on tapa. Näitä kaikkia tapoja olen kehittänyt itselleni vuosien varrella aivan vahingossa. Se on tapahtunut niin salakavalasti ja vähitellen, etten vuosiin edes huomannut asiaa. Vaikka olen soimannut itseäni monta kertaa huonoista valinnoista rahaa koskien, niin todellisen vapauden tunteen koin, kun ymmärsin, että kaikki valintamme ovat lopulta kiinni alitajuisista uskomuksista. Alitajunta ohjaa kaikkea toimintaamme ja alitajuntaamme vaikuttaa esimerkiksi se, millaisten ihmisten kanssa olemme viettäneet aikaa, millaisia esimerkkejä ja esikuvia olemme lapsena seuranneet sekä millaisia erilaisia tapoja ja näkökulmia olemme imeneet ympäristöstämme.

Olikin itse asiassa äärimmäisen helpottavaa, kun ymmärsin, että kaikkia minun aiempia valintojani ovat ohjanneet alitajuiset uskomukset. Olen jokaisessa elämäntilanteessa toiminut sen hetkisen parhaan kykyni mukaan ja nykyään minun on helppo olla armollinen itselleni, vaikka kaikki rahaan liittyvät valintani eivät varmasti ole olleet viisaimpia mahdollisia.

Suurin osa vauraista ihmisistä ovat yrittäjiä – tästä pääset kirjoitukseen, jossa pohdin tuoko yrittäjyys todella lisää vapautta ja rahaa.

Missä pisteessä olen siis nyt?

Nykyään noudatan budjettimallia, opiskelen lähes joka päivä rahaan liittyviä aiheita ja tulen paremmaksi myös yritykseeni liittyvien talous- ja verotusasioiden kanssa. Säästäminen ei ole minulle enää mörkö, sillä olen ymmärtänyt, että säästäminen (ja sijoittaminen) on oikeasti tapa, josta voi myös saada kiksejä. Materiaan tuhlaaminen ei aiheuta enää samanlaista nautintoa kuin ennen, sillä ymmärrän että jokainen euro, jonka käytän shoppailuun, vie minut kauemmas taloudellisesta vapaudesta, jota kohti menen koko ajan. Kaiken tämän ymmärtäminen on vaatinut peiliin katsomista, omien virheiden myöntämistä, mutta myös armollisuutta ja alitajuisten uskomusten muuttamista.

Olen tavattoman kiitollinen, että olen käynyt monenlaisia vaiheita koskien rahaa ja taloutta, sillä uskon voivani toimia muille rohkaisevana esimerkkinä, kuinka tuhlaristakin voi tulla säästäväinen ja harkitsevainen rahankäyttäjä. Voisiko se olla sinullekin mahdollista? Uskon, että ihan varmasti voi!

Anni Kainulainen
Artikkelin on kirjoittanut Anni Kainulainen.