Ihmisenergian vaikutukset

Pohdintaa yhteistyöstä ja ihmisenergioista

Oletko ihmisrakas? Onko sinun helppo tutustua ja verkostoitua uusien ihmisten kanssa? Toiset tuntuvat olevan luontaisia sosiaalisuuden mestareita, kun taas toisia aihe haastaa tosissaan. Kumpaan kastiin sinä kuulut? Vai seilaatko mukavasti välimaastossa?

Itselläni on vahva uskomus siitä, että muille ei saa olla haitaksi tai rasitteeksi. Tämän takia on haastavaa löytää sopivia, uusia ihmisiä elämääni. Ymmärrän, että heille pitäisi tarjota riittävästi arvoa, minkä kuitenkin koen itselleni hankalaksi, ellen jopa mahdottomaksi. En ole koskaan sisäistänyt verkostoitumisen syvää merkitystä. Ymmärrän toki idean ja hyödytkin, mutta en ymmärrä käytännön askeleita. Täytyykö siis jatkuvasti pitää yhteyttä sellaisiin ihmisiin, jotka eivät tunnu omilta, mutta heistä voisi olla minulle hyötyä tai iloa jossakin asiassa?

Itselleni kaikkein vaikeinta itseni kasvattamisessa on ihmisten kanssa verkostoituminen. Voin olla hyvänpäiväntuttu kenen tahansa kanssa, mutta syvemmälle tasolle lasken kovin harvan. Ilmeisesti suojelen itseäni niin paljon kaikelta ylimääräiseltä ja aikaavievältä, että en uskalla antaa asioiden vain soljua. Pelkoni on, että ihmissuhteet muuttuvat hankaliksi tai rasittaviksi tai ennen kaikkea minua kuluttaviksi. Tästä syystä en mielelläni missään tilanteessa halua turhaan viedä muiden aikaa. Vaikka minulla olisi toiselle annettavaa, saatan silti ajatella että olen hänelle taakka. Välillä on haastavaa arvioida arvoa, antamista ja saamista silloin, kun kyse on abstrakteista asioista kuten ajasta ja avusta, tiedosta ja taidoista. Fyysisten lahjojen tai konkreettisten tekojen vaihtokauppa sen sijaan on selkeää ja niistä on helppo pitää kirjaa.

Miten verkostoitua?

Väitän että luontainen verkostoituminen sujuu hyvin useimmilta, minultakin jollain tasolla, mutta tarkoituksenmukainen ja päämäärätietoinen verkostoituminen on vahva haaste. Tiedän että yksin tässä elämässä on hyvin hankala vuoria valloittaa, tai kivuta edes pienelle kukkulalle. Tiedän senkin, että yksin matka tuntunee yksinäisemmältä, ehkä myös arvottomammalta, vaikka monesti mainiosti yksin omassa yksinäisyydessäni viihdynkin. Jaettu ilo tai suru, mitä niistä nyt sanotaankaan. Taitavat olla kokemuksista muotoutuneita sanontoja.

Pienin askelin tässäkin on ilmeisesti edettävä. Uusi sosiaalinen sektori voi tuntua turhalta täytteeltä jo sopivan täydessä elämässä. Itse toivon saavani keinoja muuttaa ajattelutapaani tämän suhteen. Uskon tähän muutokseen vain vähän ja samaan aikaan toivon ja luotan paljon. Ristiriitaista ja hämmentävää, kenties jopa pelottavaa. Tähän asti olen onnistunut ohittamaan turhat verkostoitumiset, kuten itse ne miellän. Olen ollut jopa ylpeä, että en kasaa porukkaa ympärilleni enkä sen vuoksi joudu ahdistumaan ihmisiin liittyvistä velvoitteista. Vähemmän on enemmän. Siinä toinen uskomukseni, joka ei taida pitää paikkaansa tässä aiheessa.

Uskomusten olisi pian muututtava, jotta en tarkoituksella karkota energiaa ympäriltäni, ja jotta voin saada lisää oikeaa energiaa. Ihmiset kun kumminkin ovat paljon vahvempia energialähettiläitä kuin asiat. Vaikka asiat ovat helppoja, selkeitä ja ihanasti hallittavia, niiden sisältämä energia on usein luotettavaa, laimeaa ja tasaista. Valitettavasti juuri sitä, mitä olen aina rakastanut. Ihmisenergia sen sijaan on pirskahtelevaa, korkealentoista ja yllätyksellistä.

Jokaisella meistä on velvollisuus huolehtia omasta ihmisenergiapiiristään. Omassa elämässäni tärkein syy tälle on, että en toiminnallani tahattomasti kuormittaisi liikaa lähimpiä ihmisiäni. Heillekin on suotava lomajaksoja minusta. Olen hieman ihmeissäni näistä oivalluksistani, koska olen pitänyt itseäni avoimena ihmisenä, sellaisena joka ei suoralta kädeltä tyrmää ideoita tai ehdotuksia vaan kyseenalaistaa ja jatkojalostaa niitä hyvinkin mielellään. Olen kuvitellut seilaavani neutraalin ja innovatiivisen välimaastossa enkä ole tullut ajatelleeksi, miten vahvasti tunteeni ovat sidoksissa ajatuksiini ihmissuhteista.

Mitä on yksinäisyys

En luontaisesti kaipaa suuria määriä ihmisiä ympärilleni, pieni piiri tuntuu sopivammalta. Voin rehellisesti myöntää, että viihdyn usein erinomaisesti yksin. Silloin kuulen omat ajatukseni myös sielun tasolta, eikä mieli pääse jatkuvasti puuttumaan kuvioihini. Toivon olevani pian mestari tasapainottamaan sieluni ja mieleni äänet sopivaan keskinäiseen suhteeseen. Sen jälkeen uskaltanen antaa itseni olla uusien ihmisten keskellä paremmin, rennommin ja rakastavammin, kokematta menettäväni enemmän kuin saavani. Uteliaisuuteni ihmisiin on herännyt ja jatkaa luonnollista kasvuaan. Jään seuraamaan sitä innolla.

Vaikka talouteni on aina ollut sopivassa tasapainossa, olen halukas vaurastumaan – tarkemman rahatarinani pääset lukemaan tästä.

Katja Varantola
Artikkelin on kirjoittanut Katja Varantola.