Mikä on osakesäästötili?

Osakesäästötili

Maijalla ja Villellä on yhteinen tytär, Siiri 3 vuotta. Maija ja Ville ovat juuri ostaneet itsellensä ensimmäisen asunnon. Ensiasunnon ostajalla pitää olla 5 % omaa varallisuutta säästettynä kauppahinnasta ja tämän Maija ja Ville olivat tehneet ASP-tilin avulla. Ville oli pankista kysynyt milloin ASP-säästötilin voisi Siirille avata. Virkailijan vastaus oli, kun Siiri täyttää 15 vuotta. Villeä oli asia jäänyt vaivamaan, miten hän voisi Siirille säästää rahaa – esimerkiksi ensiasuntoa varten. Maailma ja säännökset vain kiristyy ja hän ajatteli, että eihän kukaan tiedä, miltä maailma näyttää 20 vuoden päästä.  

”Kyllä haluaisin mahdollistaa Siirille jonkinlaisen säästämisen, että hän tulevaisuudessa saisi oman asunnon ostettua”, Ville tuumi. Villellä on ennestään omia säästöjä. Hän oli harjoittanut osakesäästämistä ja rahastosäästämistä. Ei potti suuri ollut, mutta löytyi sitä jo 10 000 euroa yhteensä. Siiri oli saanut vähän rahaa vuosien varrella lahjaksi, esimerkiksi syntymäpäivänä, jouluna ja kun hänet kastettiin, joten pieni pääoma löytyy myös häneltä.

Yhtenä sunnuntaiaamuna, kun Ville joi aamukahviaan, hän luki lehdestä sijoitusmarkkinoiden uudesta tuotteesta – osakesäästötilistä. ”Sopii pitkäaikaiseen säästämiseen”, siinä luki. Sopisikohan tämä Siirillemme, Ville mietti. Hän päätti hakea asiasta hieman faktaa, ennen kuin hän puhuisi Maijan kanssa asiasta.

Osakesäästötilin hyödyt

Mikä on osakesäästötili?

Osakesäästötili on sijoitusmarkkinoiden uusi sijoittamisen työkalu, joka lanseerattiin Suomen markkinoille 1.1.2020. Osakesäästötili on tili, jolle voi tallettaa rahaa, millä sijoittaja voi ostaa kotimaisia tai ulkomaalaisia pörssilistattuja osakkeita, mutta muilla sijoitustuotteilla – kuten rahastoilla tai pörssinoteeratuilla rahastoilla (ETF) ei voida tilin sisällä käydä kauppaa.  Osakesäästötili on vain yksityishenkilöitä varten ja jokaisella voi vain olla yksi tili hallussaan. Siirto palveluntarjoajien välillä ilman veroseuraamuksia on mahdollista. Tilin voi avata myös alaikäiselle.

Osakesäästötilin talletuskatto on 50 000 €

Osakesäästötilille voi tallettaa maksimissaan 50 000 €. Tilin summa voi karttua yli 50 000 € esimerkiksi osakkeen arvonnousun, osinkojen tai myyntivoittojen muodossa. Olet esimerkiksi tallettanut tilille 35 000 €, sitten olet tehnyt huippukaupat shorttauksella ja tällä hetkellä sinulla on tilillä 55 000 €. Kuten aikaisemmin mainitsin, oleellista on se, mitä tilille olet tallettanut. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka sinulla on 55 000 € tilillä, pystyt edelleen tallettamaan tilille 15 000 €, koska olet aikaisemmin tallettanut tilille vain 35 000 € pääomaa. Tilillä ei ole rajoituksia siitä, kuinka usein talletetaan varoja tai minkä kokoisia summia, kunhan talletus ei yhteensä ylitä 50 000 €. Tilin omistaja päättää myös itse, mihin osakkeisiin hän sijoittaa varat. Osakkeita, jotka omistetaan ennen tilin avausta, ei voida siirtää tilille.  

Osakesäästötilin verohyödyt ja -haitat

Osakesäästötilissä on veroetuja. Osakesäätötilin sisällä osingot ja voitot ovat verovapaita niin kauan, kuin ne pysyvät tilillä tai sijoitetaan uudestaan osakkeisiin. Veroa maksetaan vasta, kun varat nostetaan tililtä. Tällä tavalla sijoittaja hyötyy korkoa korolle -ilmiöstä. Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa sitä, että osakesäästäjät voivat lisätä tuotot suoraan sijoitettavaan pääomaan sen sijaan, että he nostavat ne. Tässä tapauksessa korkoa kertyy seuraavan laskentakauden aikana entistä suuremmalle summalle.

Verollisesti tilillä on yksi haittapuoli. Sijoitustappiot voidaan pääomaverotuksessa vähentää ainoastaan, jos tili lopetetaan ja varat nostetaan. Jotta tili voidaan lopettaa, pitää kaikki osakkeet myydä. Jos tilillä on paljon tappioita, niin voi olla älykästä kotiuttaa varat ja hyödyntää verovähennykset. Aina on mahdollista avata uusi osakesäästötili. 

Osakesäästötilin hyödyt

Kenelle osakesäästötili sopii?

Osakesäästötiliä suositellaan pitkäjänteiselle säästäjälle, joka ajoittain haluaa käydä kauppaa ja joka on kiinnostunut sijoittamaan osingot ja voitot uudelleen. Pitkäjänteinen sijoittaja hyötyy korkoa korolle -ilmiöstä. Alkutaipaleella korkoa korolle -efekti ei ole niin suuri, mutta pitkällä aikavälillä summat voivat parhaassa tapauksessa olla huomattavia.  

Matti kirjasi osakesäästötilistä listan hyödyistä ja heikkouksista

Osakesäästötilin hyödyt

  1. Sopii pitkäjänteisille piensijoittajille, jotka haluavat kokeilla osakesäästämistä
  2. Veroedut ovat hyvät
  3. Korkoa korolle -ilmiö nostaa varallisuutta

Osakesäästötilin heikkoudet

  1. Saa käyttää ainoastaan osakkeille, hajautushyötyä ei ole
  2. Osakesäästötilin tappiot ovat hyödynnettävissä vasta kuin osakkeet realisoidaan ja tili lopetetaan
  3. 50 000 € maksimitalletus voidaan kokea liian pieneksi

Matti on tyytyväinen lukemaansa. Hän miettii, että tämä voisi olla sopiva Siirille ja päättää keskustella Maijan kanssa asiasta. 

Tove Sjöberg
Artikkelin on kirjoittanut Tove Sjöberg.