Miten toiminimi perustetaan

Näin perustat toiminimen vaivatta!

Yrityksen perustaminen, hui! Se oli ensiajatukseni silloin kun menin kosmetologikouluun, jossa meille alettiin heti kertoa oman yrityksen perustamisesta. Kosmetologithan vain harvoin työllistyvät palkollisena – sen sijaan oman yrityksen perustaminen on tällä alalla luontaisin vaihtoehto työllistyä. Olin aina ennen kuvitellut, että yrityksen perustaminen on jotain isoa ja jännittävää, kallista ja isojen riskien ottamista. Mielessäni pyöri itselleni vieraita ja pelottavia sanoja ja käsitteitä – OY ja KY, kirjanpito, liiketoimintasuunnitelma, starttiraha, yrityslaina, paperisota ja byrokratia.

Pian minulle valkeni, että itse asiassa yrityksen perustaminen voi olla hyvin yksinkertaista, helppoa, riskitöntä eikä edes kovin kallista. Yksi tällainen vaihtoehto on toiminimi, joka on hyvin kevyt yrittäjyyden muoto. Toiminimi tarkoittaa siis sitä, että henkilö ryhtyy yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi ja rekisteröi toimintansa. (Jos ollaan ihan tarkkoja, niin toiminimi on oikeastaan kansankielinen ilmaisu yksityiselle elinkeinonharjoittajalle – toiminimi tarkoittaa kirjaimellisesti yhtiön, henkilön tai jonkin muun organisaation nimeä, jota käytetään elinkeinotoiminnassa. Koska toiminimi on vakiintunut arkikielessä tarkoittamaan yksityistä elinkeinonharjoittajaa, käytän siksi tässäkin postauksessa termiä ”toiminimi”, kun puhun toiminimiyrittäjästä tai elinkeinonharjoittajasta.)

Käytännössä kuka vain voi perustaa oman toiminimen eikä sen perustaminen vaadi suurta alkupääomaa tai isojen riskien ottamista, vaan käytännössä sen voi tehdä helposti netissä YTJ:n verkkopalvelussa tai täyttämällä Y3-nimisen lomakkeen oman kotikunnan maistraatissa. Ei kuulosta kovin vaikealta, eikä se sitä olekaan, mutta on muutamia asioita, joita pitää selvittää ennen varsinaisen toiminimen perustamista.

Lue täältä myös Annin ajatuksia, tuoko yrittäjyys hänen mielestään lisää rahaa ja vapautta?

Riskitön startti yrittäjäksi

Yrityksen perustaminen oikeasti tuli ajankohtaiseksi omalla kohdallani, kun minulle tarjottiin vuokratuolipaikkaa kosmetologina kampaamosta, jossa olin silloin työharjoittelussa. ”Vuokratuoli”-termi tarkoittaa siis sitä, että yritys – tässä tapauksessa kampaamo – tarjoaa huonetta tai tuolia vuokralle toiselle yrittäjälle. Kampaamo voi siis tarjota vaikkapa kampaajalle työtilan – eli siis kampaamotuolin – vuokralle ja tästä tehdään virallinen vuokrasopimus kampaamon ja toiminimiyrittäjän välille. Omassa tapauksessani minulle tarjottiin kosmetologin hoitohuonetta vuokralle ja se vaatisi ensin toiminimen perustamisen, jotta olisin virallisesti yrittäjä. Hienoa, mutta miten se tehdään?

voinko minä perustaa yrityksen

Starttirahaa vai ei?

Koska vain harvoin mikään yritys tuottaa yrittäjälle itselleen elantoa aivan yrityksen ensimetreistä lähtien, valtio tukee yrittäjyyttä ja uusia yrittäjiä starttirahalla. Starttiraha on veronalaista tuloa ja sitä maksetaan uusille yrittäjille korkeintaan viideltä päivältä viikossa, maksimissaan 12 kuukauden ajan. Vuonna 2019 starttiraha oli 32,40 € päivältä, eli suunnilleen 680 € kuukaudessa. Aika kiva helpotus siis uuden yrittäjän epävarmaan talouteen! Starttiraha kuulostaa kieltämättä erittäin hyvältä vaihtoehdolta jokaiselle uudelle yrittäjälle, mutta sitä ei saa ihan tuosta vaan, vaan sitä täytyy erikseen hakea ja siihen liittyy ehtoja. Starttirahaa haetaan TE-keskukselta, joka arvioi rahan myöntämisen täysin tapauskohtaisesti. TE-keskuksen sivuilta löytyy tarkat ehdot starttirahan saamiselle, mutta ehdot ovat suurin piirtein seuraavanlaiset:

  • Päätoiminen yrittäjyys
  • Riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
  • Mahdollisuudet jatkuvaan kannattavaan toimintaan
  • Tarpeellisuus toimeentulon kannalta
  • Yritystoiminnan aloitus vasta sen jälkeen, kun tuki on myönnetty.

Erityisesti viimeinen kohta on tärkeä! Jos mielit saada starttirahaa itsellesi yrityksesi alkumetrejä helpottamaan, tulee toiminimi perustaa vasta starttirahan myöntämisen jälkeen. Lisäksi strattirahaa haikailevalla täytyy olla valmis liiketoimintasuunnitelma sekä rahoitus- ja kannattavuuslaskelmat.

Toiminimelle nimi ja toimiala

Toiminimi täytyy myös nimetä, ja sille täytyy valita toimiala. Toiminimi voi kulkea omalla nimellä ilman erillistä rekisteröityä nimeä, mutta jos haluat toiminimellesi virallisen nimen, se täytyy tehdä Patentti- ja Rekisterihallituksen kautta rekisteröitymällä kaupparekisteriin. Kannattaa huomata, että nimen rekisteröiminen maksaa hiukan (sähköinen ilmoitus 60 € ja paperinen 110 €), mutta nimen rekisteröiminen suojaa toimintaasi niin, ettei kukaan muu voi napata rekisteröimääsi nimeä enää itselleen.

Jos rekisteröit toiminimesi kaupparekisteriin, haluaa Patentti- ja rekisterihallitus tietää, mikä on yrityksesi toimiala. Tätä kannattaakin pohdiskella hetki, koska voihan olla, että saatat myöhemmin haluta laajentaa liiketoimintaasi eri alalle kuin mikä sinulla nyt on mielessä ja et varmastikaan halua rajoittaa itseäsi laittamalla liian suppean toimialan.

Itse laitoin omaan toiminimi-ilmoitukseeni toimialaksi ”Kauneudenhoitoala ja kaikki muu laillinen liiketoiminta”. Täytyy nyt kyllä tehdä tunnustus: Silloin kun rustailin omaa Y3-lomakettani Sisä-Suomen Maistraatissa, en tiennyt, että toimialan laajuutta kannattaisi miettiä sen kummemmin ja laitoinkin toimialakseni vain totuudenmukaisesti ”kauneudenhoitoala”. Onneksi lomakettani vastaanottamassa ollut ystävällinen virkailija vinkkasi minulle, että loppuun kannattaa laittaa lause ”ja kaikki muu laillinen liiketoiminta”, jotta en rajoittaisi tulevaisuuden minääni, jos joskus haluaisin vaihtaa toimialaa tai laajentaa toimintaani johonkin muuhun alaan. Olipa kullanarvoinen vinkki!

miten yritys perustetaan

Loput ilmoitukset kuntoon

Muutamia muita tylsältä kalskahtavia termejä, jotka liittyvät olennaisesti toiminimen perustamiseen, ovat ennakkoperintärekisteri ja arvonlisäverollisen rekisteri. Älä säikähdä vaikeita sanoja, kyse ei ole monimutkaisesta asiasta. Ennakkoperintärekisteriin kannattaa käytännössä liittyä aina, sillä se tarkoittaa sitä, että otat verot itsellesi hoitaaksesi. Jos päätät olla liittymättä ennakkoperintärekisteriin, tarkoittaa se siis sitä että jokainen palvelun tai työn ostaja joutuu tekemään ennakonpidätyksen sinun puolestasi ja tähän ei juuri kukaan halua ryhtyä. Arvonlisäverollisen rekisteriin sinun tulee liittyä, jos olet arvonlisäverollinen, eli vuosittainen liikevaihtosi on yli 10 000 €.

Se niistä paperitöistä! Kun ilmoitukset on hoidettu, on jäljellä enää yrityksen oman pankkitilin avaaminen ja mahdollinen kirjanpitäjän hankkiminen. Suosittelen todellisella lämmöllä palkkaamaan kirjanpitäjän, jos itselläsi kirjanpidon kiemurat eivät vielä ole hallussa. Kokenut ja luotettava kirjanpitäjä on uuden yrittäjän paras kaveri ja tarvittaessa tärkeä neuvonantaja.

Paula on kertonut meille, miten hänestä tuli ikäänkuin vahingossa yrittäjä! Käy lukemassa hänen tarinasta tästä.

Ei kun aloittamaan!

Lopuksi jäljelle jää… Itse yrittäminen! Oman yrityksen perustaminen ei todellakaan ole niin monimutkaista ja hankalaa kuin ensin voisi luulla. Periaatteessa koko homman voi hoitaa yhdellä paperisella tai sähköisellä lomakkeella, eikä tarvitse muistaa muuta kuin muutama käytännön asia. Sitten kun saat Patentti- ja rekisterihallitukselta hyväksynnän toiminimesi rekisteröinnistä ja saat ikioman Y-tunnuksen, ei mikään enää estä aloittamasta yritystoimintaasi!

Anni Kainulainen
Artikkelin on kirjoittanut Anni Kainulainen.