kannattaako ottaa korkokattoa

Muista turvata läheisesi – koskaan ei tiedä, mitä elämässä sattuu tai tapahtuu

Äitiys herätti minussa varsinaisen leijonaemon. Halusin yli kaiken suojella tätä pientä tyttöä maailman kaikilta pahuuksilta. Uutena äitinä olin hyvin valveutunut omaan olemassaolooni ja ensimmäistä kertaa elämässäni oivalsin sen asian, että minulle voi sattua ikäviä asioita. Mitä jos joudun työttömäksi tai sairastun johonkin ikävään sairauteen, joudun onnettomuuteen, jossa menetän työkykyni ja pahimmassa tapauksessa minä kuolen tapaturmaisesti tai sairauden johdosta. Oli syy mikä tahansa, niin se horjuttaa minua ja perhettäni taloudellisesti. Tämä tieto sai minut miettimään, että miten minä voin suojella omaa perhettäni ja läheisiäni taloudellisesti jos minulle jotain sattuu ja heidän on jaksettava sekä pärjättävä esim. surun kanssa. Halusin poistaa heiltä ainakin sen huolen ja murheen.

Mietin, miten minä voin turvata itseäni ja perhettäni jos jokin edellä mainittu seikka tapahtuu. Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleen, on riskin vähentäminen. Koska en voi elämää päättää etukäteen, mutta voin talouteni päättää, niin se on riski mihin voin vaikuttaa. Vakuutukset eri muodoissa on tähän tarkoitukseen kehitetty tuote.

Miten minä mietin meidän asiat kuntoon?

Olimme mieheni kanssa ostaneet vuosi ennen ensimmäisen tytön syntymää omakotitalon. Siihen nostimme pankista asuntolainan, jonka olimme mieheni kanssa turvanneet lainan takaisinmaksuturvalla. Takaisinmaksuturva kattaa merkittävimmät lainanottajan riskit. Takaisinmaksuturvalla maksetaan takaisin luottoa jos jotain ikävää sattuu.

Lainan takaisinmaksuturva:

  • maksaa lainan kuukausieriä työkyvyttömyyden (tapaturma tai sairaus) ja työttömyyden yllättäessä
  • maksaa pois vakuutetun luoton määrän, jos vakuutettu vammautuu vakavasti ja pysyvästi (haitta-aste 50 %) tai menehtyy

Selvä, siinä oli lainanmaksu hoidettu, mutta miten sitten elämisestä syntyvät kustannukset tai hoitoihin liittyvät kustannukset? Koska meidän perheistä löytyy sairauksia, jotka jossain määrin voivat olla geneettisesti perinnöllisiä, niin päätimme mieheni kanssa, että otamme myös vakuutuksen nimeltään “vakavan sairauden turva”. Meidän vakuutus kattaa 11 tavallisinta vakavaa sairautta. Kertakorvaus on veroton ja sen voi käyttää haluamallaan tavalla esimerkiksi parhaaseen mahdolliseen hoitoon, lainojen lyhentämiseen tai sairauden vaatimien lääkehoitojen tai apuvälineiden hankintaan. Tai jos siltä tuntuu, vaikka maailmanympärysmatkaan.

Säästätkö ja sijoitatko eläkettä varten, mutta et ole varma paljonko rahaa tulisi olla säästettynä, kun eläkeikä koittaa? Lue artikkelimme aiheesta täältä.

Terveys on minulle tärkeä asia!

Samalla mietin myös muiden perheenjäsenien tilannetta. Takaisinmaksuturvan ja vakavan sairauden lisäksi olen myös ottanut koko perheelle terveysvakuutukset. Terveysvakuutukset antavat turvaa sairauksien ja tapaturmien kustannuksille. Ehdottomasti parhaat vakuutukset ovat meidän tytöillä, koska heillä ei ole vakuutuksissa mitään rajoitteita, koska vakuutukset on otettu ennen heidän syntymäänsä.

Terveysvakuutuksiin on myös leivottu sisään henkivakuutukset. Henkivakuutus antaa turvan taloudelliselle epävarmuudelle kuoleman sattuessa. Henkivakuutus maksetaan kertakorvauksena määrätylle edunsaajalle ja rahoille ei ole määrättyä käyttökohdetta. Meillä edunsaajina ovat lapset.

Muita vinkkejä asuntolainan suojaukseen

Jos on asuntolainaa ja haluaa pitää lainanlyhennykset kurissa, on helpointa tehdä lainalle korkosuojaus. Tavallisimmat korkosuojaukset ovat korkokatto ja kiinteä korko. Kiinteä korko on päätetty korko, joka ei muutu vaikka markkinakorot muuttuvat – kun taas korkokatto varmistaa sen, että sinun lainasi korko ei nouse yli tietyn päätetyn koron, vaikka markkinakorot nousisivat.

Kolmas asia, mistä haluan vielä muistuttaa, on säästäminen. Sitä harrastan myös itse ja olen turvannut itseäni sillä, että minulla on vähintään kolmen kuukauden palkka säästössä. Tämän säästössä oleva palkan olen sijoittanut muun muassa osakkeisiin ja rahastoihin – osa on myös säästötilillä. Tärkeintä tämän puskurin kanssa on se, että varat ovat helposti realisoitavassa muodossa, mikä tarkoittaa sitä, että rahat saa helposti käyttöön jos on tarvetta niille.

Lue lisää puskurista, sen tärkeydestä ja käyttökohteista täältä.

Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu, mutta sen tiedän, että elämässä tapahtuu yllättäviä asioita. Ja siinä tilanteessa minä en halua murehtia sitä, että riittääkö minulla rahat elämiseen enkä myöskään halua, että minulle rakkaiden läheisten tarvitsisi sitä miettiä.

Tove Sjöberg
Artikkelin on kirjoittanut Tove Sjöberg.