Rahatarina

Miten oma rahatarinani meni rikki

Oma rahatarinani meni rikki, kun päädyimme mieheni kanssa avioeroon. Avioero tarkoitti minulle sitä, että jouduin ottamaan vastuun omasta taloudestani, ja jouduin tekemään sen heti. Olin tehnyt saman klassisen virheen kuin niin moni muukin nainen, että olin antanut mieheni hoitaa lähestulkoon kaiken rahaan liittyvän. Nyt minun olisi opeteltava hoitamaan raha-asiani itse.

Sanonta ”pakko on paras muusani” on hyvä motivaattori, ja tottahan se on, että pakon edessä asioita saa aikaan. Kaikki sattui vain todella huonoon saumaan. Ensin tuli ero. Minun piti ottaa lainaa pankista maksaakseni mies ulos talosta. Sitten päättyi lähes 18 vuoden ajan kestänyt työsuhde, jonka jälkeen lähdin opiskelemaan neljäksi vuodeksi.
Sanotaan, että asiat tulevat kolmen ryppäissä, mikä piti ainakin omalla kohdallani paikkansa. Ero, työsuhteen päättyminen ja opiskelun aloitus vei minut täysin uuden elämäntilanteen eteen. Kaiken turvasi kuitenkin töistä saatu eropaketti, enkä joutunut ihan tyhjän päälle. Opiskeluaikana eropaketti ja kesätöistä saadut ansiot riittivät siihen, että pärjäsin. Kuitenkin suurin syy, miksi aloitin opiskelemaan sijoittamista, oli se, että tiesin, ettei tuleva eläkkeeni olisi riittävä millään mittarilla mitattuna. Olinhan ollut poissa työmarkkinoilta jo neljän äitiysloman ja neljän vuoden opiskelun verran. Se tekee yhteensä kahdeksan vuotta poissa työelämästä, ja se on iso lovi se.

Varsinainen rahatarinani alkoi vasta valmistumisen jälkeen. Olin käynyt satunnaisesti rahaan liittyvissä koulutuksissa, ja koulutukseen suuntasinkin taas syksyllä 2016. Koulutus käsitteli rahan kanssa toimimista omassa arjessa. Se tuli hyvään saumaan, koska olin alkanut juuri tienata palkkatuloja, jotka taas mahdollistivat kouluttautumisen. Koulutuksen lopuksi ostin pidempiaikaisen valmennuksen, jonka hintaa aluksi kauhistelin, mutta siinä samassa ymmärsin, ettei minulla ole varaa olla sitä ottamatta.

Kävin koulutuksissa kevään aikana ja opin erilaisista sijoitusmuodoista ja siitä, miten niihin pääsee mukaan. Valmennuksen loppusuoralla ostin ensimmäisen sijoitusasuntoni, jota en ilman kouluttautumista olisi ehkä ikinä uskaltanut hankkia. En varsinkaan yksin. Siihen mennessä minulla oli sijoituksia jo useisiin muihinkin omaisuuslajeihin, ja niin vaurastumiseni oli lähtenyt käyntiin. Jatkoin myös opiskelua koko ajan. Kahdeksan kuukautta ensimmäisen asunnon oston jälkeen ostin asuntoja kerralla kaksi. Tuntui todella hyvältä, että olin pystynyt siihen kaikkeen ihan yksin eron jälkeen – ja vielä naisena.

valoisa sijoitusasunto

Matka jatkuu valmentautumisen merkeissä. Olen todellakin sitä mieltä, että valmentautuminen ja oma valmentaja lyhentävät matkaasi sinne, minne ikinä olet menossa. Suosittelen!

Suosittelen myös lukemaan asiaan liittyvää kirjallisuutta. Itse rakastan kirjoja ja lukemista. Olenkin nyt reilun kahden vuoden aikana hankkinut kymmeniä kirjoja, jotka käsittelevät eri aiheita sijoittamiseen liittyen. Itselle aloittaminen tuntui aluksi vaikealta. Pääasia kuitenkin on, että aloittaa jostakin. Kuten eräs valmentajani sanoi, ei kirjoja tarvitse lukea loppuun asti: voi keskittyä vain niihin kohtiin, jotka sillä hetkellä kiinnostavat. Kirjastoissa on myös todella hyvät valikoimat aiheeseen liittyviä kirjoja, joten aina niitä ei tarvitse omaksi hankkia. Itse olenkin ollut ahkera kirjastonkäyttäjä ja lainannut kirjoja sen sijaan, että olisin ostanut kaikki uutena. Koko rahatarinani voisi näin keski-ikäisenä tiivistää siten, että olisinpa aloittanut aiemmin.

Valmennuksissa on tullut voimakkaasti esille myös yrittäjyys. Itse olen vierastanut koko yrittämistä niin kauan kuin muistan, mutta syytä siihen en tiedä. Lähipiirissä ei ole ketään, jolle olisi käynyt huonosti. Nuorempi siskoni on ollut yrittäjänä 12 vuotta. Helppoa yrittäminen ei aina ole ollut, mutta hän on pärjännyt hyvin. Tätä olenkin alkanut miettiä, ja pikkuhiljaa olen saanut ajatukseni uuteen asentoon. Ehkä minäkin sitten, kun niin moni muu on uskaltanut myös. Seuraava tavoitteeni onkin saada itselleni aluksi sivutoimista yritystoimintaa ja ehkä myöhemmin jopa kokoaikaista.
Matka siis jatkuu, mutta mihin se päätyy? Sen näkee sitten. Itselläni on haaveena – niin kuin monella muullakin – vapaus ja taloudellinen riippumattomuus ja se, että pääsisin pois oravanpyörästä ennen eläkeikää.
Sitä kohti mennään.

Tekstin on kirjoittanut 52-vuotias Elina.