Haluatko-bisnesenkeliksi

Miten liiketoimintaan voi sijoittaa?

Yksi sijoitusmuoto voi olla liiketoimintaan sijoittaminen. Mielestäni tähän on kaksi tapaa – joko rahallisesti tai sitten tarjota yrittäjälle jotain osaamista, mitä heiltä puuttuu.

Onko liiketoimintaan sijoittaminen turvallista? Voiko tässä hävitä varansa? Kyllä voi hävitä, niin kuin ihan kaikessa sijoittamisessa. Liiketoimintaan sijoittaminen on vain sijoitusmuoto muiden sijoitusmuotojen seassa. Näkisin, että tämänkaltainen sijoittaminen enemmän lähtee siitä sinun omasta osaamisestasi, missä sinä olet hyvä ja mitä sinä voisit yritykselle tuoda, miten sinä voit nostaa yrityksen tuottoa ja siinä samalla myös oman sijoituksesi tuottoa.

Sijoita yrityksen osakkeisiin

Helpoin tapa sijoittaa yritykseen on ostaa osakkeita. Osakkeita voi ostaa pörssistä. Pörssiyrityksen osakkeet antavat sinulle tiettyä valtaa, esimerkiksi sinulla on yhtiökokouksessa äänestysoikeus. Toki piensijoittajalla on hyvin vähän äänivaltaa, joten sinun ajatuksesi yhtiön johtamisesta hyvin harvoin kantavat perille asti.

Osakeyhtiöt, jotka eivät ole pörssilistattuja antavat enemmän mahdollisuuksia. Silloin voi olla mahdollista päästä merkittäväksi osakkaaksi ja sitä kautta myös vaikuttamaan yhtiön menestykseen. Suurimmat osakkeenomistajat pääsevät yleensä hallituspaikkoihin kiinni ja tällä tavalla heillä on mahdollista suojata ja valvoa omia intressejään. Toisaalta he voivat myös päästä yrityksen palkkalistoille ja sillä tapaa osallistua operatiiviseen johtamiseen. Osakkeenomistaja on yrityksen omistaja.

Haluaisin-sijoittaa-liiketoimintaan

Haluatko olla osakkaana yrityksessä? Netistä ja varsinkin facebookista löytyy ryhmiä, jossa haetaan liikekumppania. Jos sinua yrittäjyys kiinnostaa, niin kannattaa lähteä tutkimaan näitä sivustoja. Ehkä sieltä löytyy sinulle kiinnostava yritys, mihin haluat omistajaksi mukaan.

Pääomasijoittajat

Kun sijoittaja sijoittaa määräajaksi osakepääomaa yritykseen tai antaa vaihtovelkakirjalainaa tai muuta vakuudetonta lainaa, niin puhutaan pääomasijoittajista. Nämä sijoittajat ovat yleensä rahastoja tai instituutionaalisia sijoittajia, jotka hakevat enemmän tuottoa kuin määräysvaltaa yrityksissä. Yritykselle pääomasijoittajat tuovat yleensä ammattitaitoa, verkostoja ja uskottavuutta.

Kiinnostuitko ylipäätään sijoittamisesta? Tästä voit lukea, miten päästä alkuun.

Pienisijoittaja voi osallistua pääomasijoittamiseen merkitsemällä joukkovelkakirjalainoja. Lainoille maksetaan korkoa juoksuajalla ja juoksuajan loputtua pääomat maksetaan takaisin. Riskinä tässä on, että yhtiö kaatuu ja rahoja ei saa takaisin. Hyöty on, että joukkovelkakirjoille on jälkimarkkinat ja niillä voidaan pörssissä käydä kauppaa.

Pääomasijoittajat eivät hyödy yrityksessä määräysvallasta äänien merkeissä. Toki instituutionaaliset sijoittavat voivat pyytää suurta lainaa vastaan, että saavat hallituspaikan tai oman rivimiehen yrityksen johtoon. Piensijoittajalla ei tätä mahdollisuutta ole.

Enkelisijoittajat

Enkelisijoittajat ovat sijoittajia, jotka tekevät yksityishenkilöinä korkean riskin pääomasijoituksen potentiaaliseen kasvuyritykseen. Enkelisijoittajat haluavat yleensä määräysvaltaa yritykseen isosti. Heillä on yleensä kova henkilökohtainen verkosto ja osaaminen, mitkä voi viedä yritystä eteenpäin. Sijoituksessa yrittäjä menettää osan omistuksestaan.

Minä haluaisin olla enkelisijoittaja, mutta en välttämättä samoilla kovilla kriteereillä, kuin yleensä enkelisijoittajat ovat. Toki kannattavaa liiketoimintaa pitää olla, mutta näen, että voisin lähteä työstämään jo vakiintuneita yrityksiä, jotka haluaisivat kehittyä ja kehittää liiketoimintaansa eteenpäin.  

Oman osaamisen sijoittaminen liiketoimintaan

Voit tarjota yritykselle omaa osaamistasi jollekin osa-alueelle missä huomaat, että he tarvitsevat apua ja jossa sinä olet ammattilainen. Jos olet esimerkiksi hyvä kirjoittaja ja huomaat, että yrityksellä on tässä haasteita, niin lähde rohkeasti ottamaan yhteyttä yritykseen. Tässä voi myös lähteä tarjoamaan osaamistaan yrittäjälle yrityksen osuutta vastaan.

Affiliate -kumppanuus

Tämäkin voisi olla yksi tapa neuvotella itselleen osakkuus yrityksestä. Affiliate -markkinointi on markkinointikeino, jossa yhteistyössä yrityksen kanssa tehdään markkinointia. Jos olet kova somettaja ja sinulla on paljon seuraajia, niin kannattaa ehdottomasti lähestyä niitä yrityksiä kenen tuotteita itse käytät ja kysyä mahdollisuutta yhteistyöhön. Yleensä affiliate -yhteistyöstä saadaan tietty prosentti myynnistä, mutta mikä estää sinua ehdottamasta muuta maksua, jos sinun affiliate -linkkisi myy paljon?

Mitä-on-pääomasijoittaminen

Oikeasti sanoisin, että sijoittajan kannattaa itse miettiä, mikä on sijoituksen tavoite? Onko se korkea tuotto, määräysvalta vai se, että haluaa itse mukaan liiketoimintaan? Katsoisin, että korkeaa tuottoa haluavat ovat enkeli- ja pääomasijoittajia, määräysvaltaa haluavat ovat osakkaita ja osakkeenomistajia ja jos itse liiketoimintaan haluaa mukaan, niin silloin myös osakkuus tai oman osaamisen myyminen omistusta vastaan on ratkaisu.

Oikeastaan vain omat ajatukset ja mielikuvitus on rajana sille, miten liiketoimintaan voi sijoittaa. Luulen, että valitsevien aikojen myötä yrittäjyys kiinnostaa enenevin määrin suomalaisia ja uskon myös, että silloin myös liiketoimintaan sijoittaminen näkee uuden aikakauden. Mielenkiintoista on nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.  

Tove Sjöberg
Artikkelin on kirjoittanut Tove Sjöberg.