Rahaoppi lapselle

Mitä olisin toivonut oppivani rahasta jo lapsena?

Lapsuudessani perheelläni rahaa oli aina. Oletusarvo oli, että lapset tekevät työtä rahan eteen, mutta tarvittaessa sitä oli kuitenkin aina saatavilla. Osittain myös useampilapsisessa perheessämme huomiota osoitettiin antamalla rahaa – aikaa kun ei kaikille lapsille aina riittänyt arjen touhujen keskellä. Olihan se nuorelle opiskelijalle luksusta, kun lukion hyppytunneilla hurautettiin ystävieni kanssa hampurilaiselle käytössäni olevalla autolla ja vanhempieni kustantamilla bensoilla.

Koulujen alkaessa sain uusia, kivoja vaatteita, joita ei ollut tarjolla vain muutamaa kappaletta, vaan yleensä vähintään pussillinen. Lukio-opintojen kesälomalla pääsin kielimatkalle Jenkkeihin, joka toimi samalla palkintona lukioon menosta. Lukion kirjaostokset sain käydä itsenäisesti hoitamassa kirjakaupassa vanhempieni hoitamalle tilille, jonne saatoin ostaa ohimennen jonkun kivakuosisen kynän ja vihkon nostattamaan opiskeluintoa.

Rahan virta tuntui loputtomalta – kunnes muutin pois kotoa

Opin siihen, että raha ei lopu ikinä. Ei, vaikka bensiini loppuisi autosta, vaatteita tarvitsisi, uusia luistelusuksia tekisi mieli, olisi hyvä tai paha mieli. Opin, että raha oli kuin virta, joka vain jatkoi soljumistaan. Soljuminen jatkui siihen päivään asti, kun muutin omilleni. Shokki iski, kun eräänä iltana olin lähdössä lenkille, enkä omistanut heijastinta hakaneulasta puhumattakaan. Kumpaakaan ei ollut enää varastossa, eikä minulla ollut liiemmin rahaa niitä ostaakaan. Tajusin, että kaikkea ei ole loputtomiin – ei materiaa eikä rahaa.

Olin kuitenkin oppinut, että raha-asiat hoituvat ikään kuin itsestään. Niinpä aloin elää yli varojeni, ja tein sitä vuosien ajan. Oli mahtavaa kokea hetkellisesti rahan loppumattomuuden tunne Visalla maksaessa – uusia mattoja ja verhoja, vaatteita sekä juhlimista. Koin omistavani näkymätöntä rahaa. Sain hetken kokea lapsuuden kodin tunteen runsaudesta.

Loppuihan se raha aikanaan Visa-kortiltakin. Siinäpä sitten oltiinkin, kun se loppui kahdelta Visa-kortilta. Tietysti vanhempani antoivat minulle ennakkoperinnön ja mitäs siitä jälleen opittiin: raha ei ikinä lopu. Löysin itseni toistamiseen kahden Visa-kortin täyden käytön ahdistuksesta. Ymmärsin, että sama kuvio toistaa itseään. Ahdistus oli sanoinkuvaamaton. Se pusersi rintaa ja aiheutti päänsärkyä. Ensimmäistä kertaa pysähdyin asian äärelle ja mietin, miten tästä selvitään eteenpäin. Häpeä oli valtava. Otin lainan, ja maksoin molemmat luottolaskut pois.

Rahan merkitys lapsena

Taloustaitoja opettelemalla rahaa oppii arvostamaan

Tämän jälkeen löysin itseni vielä kertaalleen toisen Visa-kortin täyden käytön äärirajoilta. Jotain oli kuitenkin opittu, koska nyt oli kyseessä enää yksi kortti. Maksoin itsenikin yllättäen luottolaskun nollille kolmessa kuukaudessa. Taloustaidot alkoivat kiinnostaa ja perehdyin arkipäiväiseen rahankäyttöön: lainojen maksuun, säästämiseen ja sijoittamiseen. Asetin itselleni tilanteeseeni nähden haastavan, mutta tavoiteltavissa olevan tavoitteen – tililläni on vielä joku päivä 15 000 € puskurirahaa.

Olisin toivonut oppivani jo lapsuuden kodistani, että raha ei kasva kliseisesti puissa. Olisin toivonut, että olisin saanut kokea ja oppia, ettei kaikkea voi saada sen vuoksi, että rahaa on. Taloustaidot, niin kuin kaikki muutkin taidot, vaativat opettelua. Näitä olen opetellut jo tovin ja matka jatkuu. Olen oppinut kunnioittamaan ja pitämään rahasta.

Aikaisemmin rahaa oli aina, enkä osannut arvostaa sitä. Sittemmin rahaa oli lainaksi asti liikaa, ja siitä seurasi valtava ahdistus. Nyt osaan kunnioittaa rahaa, ja pidän rahasta. Omalle lapselleni aion opettaa rahankäyttöä jo pienestä pitäen karkkipäivän muodossa: kolme euroa viikkorahaa, jolla on saatava karkkipäivän karkit ja josta pieni osa on laitettava säästöön. Summa voi kasvaa iän myötä, mutta mikä tärkeintä, lapseni oppii rahan arvon pienestä pitäen.