Lupa tehdä virheitä

Matkalla kohti järkevämpää rahankäyttöä

Opiskelin aikoinani pitkän tovin yliopistossa ja tuona aikana opin tulemaan toimeen hyvin vähällä rahalla. Rahankäyttöni pysyi aisoissa sen vuoksi, että tuloni olivat niin pienet. Nyt, kun jälkeenpäin mietin asiaa, niin huomaan, että en tosiaankaan ollut silloinkaan säästäväinen tai järkevä rahankäyttöni suhteen. Saatoin tehdä alkukuusta joskus järjettömänkin hankinnan, jonka vuoksi kituuttelin sitten loppukuun melkein ilman rahaa. Lisäksi vietin aikaani opiskelijabileissä ja baareissa ja myös se söi rahaa. En koskaan pitänyt kirjaa menoistani ja tuloistani tai jos sen teinkin, se loppui melko nopeasti, kun laskeskelu ja numeroiden kirjaaminen alkoi kyllästyttää.

Suuremmat tulot tarkoitti myös suurempia menoja

Sittemmin, kun valmistui opettajaksi ja aloin saada kohtuullista korvausta opettajantyöstä, aloin myös pikkuhiljaa toden teolla kuluttaa. Aluksi rahaa jäi säästöön, mutta sitten opin tuhlailemaan ja aloin sokeutua pankkitililläni oleville summille. Tuntui, että minulla oli varaa ilahduttaa itseäni kylpylälomilla ja kalliilla vaatteilla. Väsyttävän työviikon jälkeen oli ihana shoppailla kaikkea turhaa. Saatoin ostaa 500 euroa maksavat saappaat hetkeäkään epäröimättä. Useimmat heräteostoksistani jäivät kaiken lisäksi pitämättä vaatekaappiin, koska nuo ostamani ”hemmotteluvaatteet” olivat usein todella epäkäytännöllisiä. Lopulta vaatekaappini alkoi olla niin täynnä, että sieltä oli mahdoton aamuisin edes löytää mitään. Jos oli tulossa pienikin ”juhlanpoikanen”, niin aina sinne oli saatava jotain uutta. Yritin nostaa arvoani toisten silmissä olemalla aina hieman paremmin pukeutunut, kuin muut.

Pari vuotta sitten jäin vuodeksi opintovapaalle ja minulla oli aikaa ja haluakin pohtia tilannettani. Luin kirjoituksia ihmisistä, jotka olivat hypänneet pois oravanpyörästä ja tulivat nyt toimeen paljon vähemmällä rahalla ja olivat kaiken lisäksi elämäänsä täysin tyytyväisiä ja jopa onnellisempia kuin aiemmin. Ymmärsin, että olin tipahtanut aikamoiseen loukkuun elämässäni. Kulutushysteriani piti minut auttamattomasti kiinni oravanpyörässä. Työstä ansaitsemani rahat valuivat hukkaan tavaroihin, joita en edes tarvinnut. Turhat vaatteet, meikit, matkat, sisustustarvikkeet, kaikki se krääsä jota ostin. Niihin vaihdoin ainutkertaista elämääni ja aikaani edes ymmärtämättä, mitä tein. Lisäksi ostin kalliita lahjoja ystävilleni. Halusin näin osoittaa heille kiitollisuutta ja välittämistä. Olin seurueessa aina se, jonka kukkaronnyörit olivat löyhällä. Ehkä jotkut välillä jopa odottivat, että minä kustantaisin, koska olin aina ennenkin ollut valmis tarjoutumaan: ei kyllä minä maksan… Liika kiltteys käy kukkaron päälle. Todellinen ystävä ei odota kalliita lahjoja, eikä raha tuo ystäviä, vaan jotain muuta.

”Tajusin, että tililläni makaavat rahat eivät tuota minulle yhtään mitään”

Samalla aloin tutkiskella säästötililleni kertynyttä summaa. Olin kuitenkin saanut tuhlailevasta elämäntavastani huolimatta jotain pientä myös säästöön. Huomasin, että sain rahoilleni korkoa vuosittain vaivaiset 30 euroa. Tajusin, että tililläni makaavat rahat eivät tuota minulle oikeastaan yhtään mitään. Aloin etsiä mahdollisuuksia korjata tilannetta. Tutkin netistä tietoa osakesijoittamisesta ja lainasin jonkun kirjankin kirjastosta. Alkuinnostus kuitenkin laantui pian, kun ymmärsin, että pörssisijoittaminen oli minulle liian monimutkaista, eikä minulla oikein ollut siihen rohkeuttakaan. Osakesijoittaminen ei ehkä olisi minulle sopiva sijoittamisen laji. Tarvitsin turvallisemman, vakaamman ja konkreettisemman vaihtoehdon.

Asuntosijoittaminen osoittautui minulle kiinnostavammaksi omaisuuslajiksi

Käsiini tarttui keväällä 2017 lehtiartikkeli, jossa nuoret naiset olivat vaurastuneet sijoittamalla ja siitä poimin erityisesti minua kiinnostavan aihepiirin, eli asuntosijoittamisen. Kiinnostuin asiasta niin paljon, että osallistuin asuntosijoittamista koskevalle nettikurssille saadakseni asuntosijoittamisen perustiedot haltuuni. Kurssi oli suunnattu vasta-alkajille ja se vetosi minuun niin paljon, että lähdin toden teolla hankkimaan itselleni ensimmäistä sijoitusasuntoa saamieni ohjeiden ja tietojen turvin. Kohdalleni osui kiinnostava sijoitusyksiö entisestä opiskelukaupungistani, erittäin mukavalta paikalta ja päätin rohkaista mieleni ja tehdä tarjouksen. Kaupantekotilanteessa ja pankin lainaneuvotteluissa turvasin kurssilta saamiini tietoihin. Ilman kurssia minulla olisi tuskin nyt asuntotililläni turvaa antavaa puskurirahastoa. En olisi osannut neuvotella pankissa itselleni kahta lyhennysvapaata kuukautta.

Nyt minulla on ylimääräistä rahaa, jos asunnossa tapahtuu jotain yllättävää ja myös sopivaksi neuvoteltu korkokatto antaa turvallisuudentunnetta. Saan asunnostani myös hieman ns. kassavirtaa, joten siltäkin osin olen tyytyväinen. Summa ei ole iso, mutta kun tämän lisäksi vuokralainen maksaa puolestani lainanlyhennystä, niin tilanne on mielestäni hyvä. Asunnossa on luotettava ja säntillinen vuokralainen, eikä minun tarvitse jännittää, että tulevatko vuokrat ajallaan. Jos ja kun vuokralainen jossakin vaiheessa muuttaa pois, uuden vuokralaisen hankkimisessa tuskin tulee olemaan ongelmia. Asunnon sijainti on edullinen ja kyseessä on vilkas opiskelijakaupunki. Lisäksi asunnon kunto on hyvä.

Tällä hetkellä haaveilen toisesta sijoitusasunnosta, mutta nyt olen ajatellut ostaa sen täysin omilla säästöilläni. Näin saan vuokratulon kokonaan itselleni. Uudella elämänasenteellani saan rahaa hyvin säästöön. Tällä hetkellä lähden mieluummin patikkaretkelle kansallispuistoon kuin teen jonkin kalliin matkan. Käytän vaatekaappini sisältöä ahkerammin ja teen löytöjä sieltä, en kauppojen hyllyiltä. Minulla on vihannespalsta, jossa viljelen perunoita, juureksia ja vihanneksia, sekä kasvihuone. Pyrkimys luonnonmukaisempaan ja omavaraisempaan elämäntapaan antaa minulle kaipaamaani elämänsisältöä. Enää minun ei tarvitse täyttää tyhjiötä turhalla tavaralla.

Tulevaisuudelle olen asettanut tavoitteen, joka ei ehkä koskaan toteudu, mutta annan itselleni luvan haaveilla. Olen ihastunut matkoillani alppimaisemiin ja toivoisin joskus voivani viettää enemmän aikaani niillä seuduilla. Tämä haave toteutuu ehkä joskus eläkkeellä. Jos juuri tämä haaveeni jää toteutumatta, se ei haittaa. Aina voi keksiä jotain muuta…
Aikaisemmin, kun suunnittelin elämääni eteenpäin, niin suunnittelin kaiken opettajantyöni ja sen tuoman taloudellisen turvan varaan. Välillä laskeskelin vuosia eläkkeeseen ja arvelin jaksavani. Työni on kuitenkin mielekästä, vaikkakin joskus henkisesti raskasta. Olen kuitenkin nyt aivan viime aikoina joutunut miettimään myös muita vaihtoehtoja. Törmäsin tänä syksynä työssäni sisäilmaongelmiin, jotka horjuttivat terveyttäni.

Pahimmassa vaiheessa jouduin miettimään, pystynkö enää toimimaan opettajantyössä. Tällaiset tilanteet saattavat todellakin tulla eteen aivan äkkiarvaamatta. Kesällä tunnet olevasi elämäsi kunnossa ja sitten syksyllä luokkahuone tekee sinulle tepposet. Täysin ennalta-arvaamaton tilanne! Olisi hyvä olla mietittynä muitakin vaihtoehtoja, jos säännölliset ansiotulot yllättäen loppuvatkin. Olisiko itsellä jotakin sellaisia harrastuksia tai kykyjä, joista voisi kehittyä ansiomahdollisuuksia? Pitäisi etsiä tietoa ja rohkeasti kokeilla. Itse olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta esimerkiksi E-kirjan muodossa. Mahdollisuuksia löytyy, jos etsii ahkerasti ja oppii toisilta samassa tilanteessa olevilta. Ei myöskään kannata liikaa miettiä ympäristön suhtautumista, eikä kuunnella negatiivista palautetta. Negatiiviset kommentit tulevat usein niiltä, jotka eivät ole itsekään uskaltaneet, vaikka olisivat ehkä halunneet.

Olen jostakin lukenut, että se, mitä viimeisiä aikojaan elävät ihmiset eniten katuvat on juuri se, jos he eivät ole uskaltaneet toteuttaa itseään ja unelmiaan. Harva katuu tehtyjä juttuja, vaikka ne olisivatkin menneet vähän pieleen. Elämätön elämä kaduttaa eniten.

Kirjoittaja on 48-vuotias Elisabet Raitamäki.