Kuka on Richard Branson?

Kuka on sir Richard Branson?

Vuonna 1999 ritariksi lyöty sir Richard Branson on brittiläinen liikemies ja miljardööri. Hän on syntynyt vuonna 1950 Englannin Surreyssa. Hän ei ollut koulun priimus ja kärsi lukihäiriöstä – koulun hän lopulta jätti kesken 16-vuotiaana. Vaikka hän ei menestynyt koulussa – on hän silti yksi maailman rikkaimmista ja menestyksekkäimmistä ihmisistä nykypäivänä.

Mies Virgin Groupin takana

Saatat tietää firman nimeltä Virgin (tai tunnistat vähintäänkin logon) – kyseessä on maailmanlaajuinen monialayritys, jonka toimialaa on mm. matkailu ja viihde. 1990-luvulla siihen kuului myös matkapuhelinoperaattori, pankki, autonvuokrausyhtiöitä, rautatieyhtiö sekä juomatehdas. Virgin ei ole listautunut pörssiin missään vaiheessa, vaan toimii yksityisenä yrityksenä edelleen.

Kaikki sai alkunsa 60-luvun lopulla, kun Richard perusti nuorisokulttuurilehden nimeltään ”Student”. Hän rahoitti lehteään perustamalla musiikkialbumien postimyyntiyrityksen ja lopulta hän avasi Britannian ensimmäisen alennusmyyntilevyjen kaupan 1971. Jo tuolloin sana ”Virgin” oli mukana yrityksen nimessä (Virgin Mail Order Records) ja Branson on kertonut nimen tulevan hänen kokemattomuudestaan liiketoiminnassa. Hän koki olevansa kuin ”neitsyt”, koska hän ei ollut käynyt koulujaan loppuun.

Musiikki oli ensimmäinen aluevaltaus ja piakkoin 70-luvun alussa Branson perustikin Virginin ensimmäisen levy-yhtiön ”Virgin Records”. Virginille levyttivät mm. Sex Pistols ja The Rolling Stones – joten ihan pienestä yhtiöstä ei ollut kyse, vaikka Richardilla oli levy-yhtiön perustamisen aikaan vain 22 vuotta ikää!

Virgin Group

Matkailuun Branson alkoi sijoittamaan rahojaan 80-luvulla ostamalla ”Voyager Group” -nimisen yhtiön. Muutama vuosi Voyagerin oston jälkeen hän osti osake-enemmistön lentoyhtiöstä, jonka hän nimesi uudelleen myös Virgin -brändin alle. Tässä vaiheessa Branson kuitenkin myi levy-yhtiönsä Virgin Recordsin saadakseen lisää varoja lentoyhtiölleen. Hän panosti musiikkialaan uudelleen hieman myöhemmin perustamalla radioaseman ”Virgin Radio” (joka on toiminnassa edelleen) sekä uuden levy-yhtiön V2 Recordsin, jolle esimerkiksi Tom Jones on levyttänyt.

Jack Ma ei myöskään ollut koulun priimus – hän ei esimerkiksi pärjännyt matematiikassa, mutta on silti yhden maailman suurimman bisneksen perustaja! Lue lisää hänestä täältä.

Harrastukset & omaisuus

Branson on aina pitänyt ilmailusta. Hän on esimerkiksi ylittänyt Atlantin sekä Tyynenmeren kuumailmapallolla. Vuonna 2005 Branson toimi Steve Fossettin rahoittajana, kun Fossett lensi ensimmäisenä miehenä yksin välilaskutta maailman ympäri.

Ympäristöystävällisyys on myös ollut Bransonista kiinnostavaa ja hän onkin lahjoittanut kolme miljardia dollaria ympäristöystävällisen polttoaineen tutkimuksiin. Hänet on myös palkittu ympäristötyön tukemisesta UNCA:n ”Vuoden kansalainen” palkinnolla vuonna 2007 ja kuten aluksi mainittua, hänet lyötiin ritariksi 1999.

Forbesin miljardöörilistalle hän nousi vuonna 2009.

Branson on ollut huolissaan Brexitistä ja sen vaikutuksista, mutta hän ei voi itse äänestää Britannian vaaleissa, vaikka onkin brittiläinen. Hän nimittäin asuu Neitsytsaarilla, ”Necker Islandilla”, jonka hän omistaa. Hän on ostanut saaren myös Dubaista.

sir Richard Branson

Avaruusturismiin Branson on myös kiinnittänyt huomiotaan – yhteistyössä Scaled Compositesin kanssa suunniteltu avaruusalus teki onnistuneen koelaukaisun vuonna 2013 ja vuonna 2019 he onnistuivat koelaukauksessa, jossa 747-jumbojetin siivestä laukaistiin satelliitti. Hän kertoo blogissaan, että hän on ollut kiinnostunut avaruudesta siitä lähtien, kun näki laskeutumisen kuuhun televisiossa ja hän rekisteröi nimen ”Virgin Galactic” jo vuonna 1999, vaikka virallisesti yrityksenä Galactic perustettiin 2004.

Warren Buffett on varmasti yksi tunnetuimmista rahamaailman henkilöistä. Häneen pääset tutustumaan paremmin tästä.

Sir Richard Branson on kirjoittanut urastaan myös kirjoja, mm. ”Losing my Virginity” ja ”Finding my Virginity”. Hän on loistava esimerkki sinnikkyydestä ja siitä, että menestyminen laaja-alaisesti ei vaadi kouluttautumista tavan yliopistoissa tai korkeakouluissa. Hän kirjoittaa Virginin kotisivuilla omaa blogiaan aktiivisesti, kertoen esimerkiksi omasta elämästään, menestymisestä, yrittäjyydestä, maailman tilanteesta sekä ympäristöteoistaan.

Jasmin Kylliäinen
Artikkelin on kirjoittanut Jasmin Kylliäinen.