kuka on elon musk

Kuka on Elon Musk?

Lainaan Jussi Sippolaa, kuten hän Helsingin Sanomien artikkelissa hyvin toteaa: ”Jos haluaa kertoa pähkinänkuoressa, miksi Elon Musk on merkittävä, tarvitsee aika suuren pähkinän. Aloittaa voi vaikka siitä, että Muskin perustamat yritykset saattavat pelastaa maailman.”

Hän on Kanadalais-Yhdysvaltalainen, yrittäjä, sijoittaja ja keksijä, joka asuu tällä hetkellä Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Musk tunnetaan myös siitä, että hän on lähes pakkomielteisen kiinnostunut ihmiskunnan tulevaisuudesta sekä bisnesmies, että ajattelija. Hän on oppinut tekemään ajatuksistaan rahaa. Omien huippuinnovaatioidensa lisäksi, hän on onnistunut kaupallistamaan myös soveltaen toisten teknologioita ja kokoamaan niistä haluttuja tuotteita.

Lapsuus

Elon Musk syntyi menestyvään perheeseen Etelä-Afrikassa Pretoriassa 28. kesäkuuta 1971. Hänellä on nuoremmat veli ja sisar. Hänen isänsä työskenteli kone- ja sähköinsinöörinä ja äiti oli ravitsemusterapeutti omassa yrityksessään. Vanhemmat kuitenkin erosivat myöhemmin ja Elon asui tämän jälkeen isänsä kanssa. Jo pienenä poikana hän oli innokas ja ahkera lukemaan. Koulussa hänen suosikkiaineitaan olivat matematiikka ja fysiikka. Lisäksi häntä kiinnostivat tietokoneet, joissa hän näki tulevaisuuden mahdollisuudet. Ensimmäisen tietokoneensa, Commodore VIC-20:n millä hän aloitti ohjelmoimaan, hän sai yhdeksän vuotiaana. Ollessaan vasta 12-vuotias, hän sai 500 dollarin julkaisupalkkion teknologialehdelle ohjelmoimastaan avaruustietokonepelistä.

Tunnetko jo Warren Buffetin? Hän on myös yksi rahamaailman tärkeistä henkilöistä! Lue lisää hänestä täältä.

Opintojen kautta uraa uurtavaksi teknologiamiljardööriksi

Koulussa Musk oli pieni ja hiljainen poika, joka vajosi usein ajatuksiinsa ja keskittyi lukemiseen. Hän oli erilainen kuin toiset ja joutui yläkoulun sekä lukion aikana väkivaltaisen koulukiusaamisen uhriksi. Peruskoulun jälkeen Musk opiskeli Pretorian yliopistossa viiden kuukauden ajan, kunnes sai kanadalaislähtöisen äitinsä avulla Kanadan passin ja pääsi muuttamaan maahan 1988. Häntä kiehtoi suuresti teknologian vallankumous, jota lähemmäs hän nyt pääsi. 19-vuotiaana hän pääsi opiskelemaan Ontarion Kingstonissa sijaitsevaan Queen’s Universityyn, josta hän kahden vuoden opiskelun jälkeen vuonna 1992, siirtyi Pennsylvanian yliopistoon. Siellä hän suoritti kaksi kandidaatin tutkintoa sekä fysiikasta että taloustieteestä ja valmistui vuonna 1995. Musk kirjoitti listan, jonka kohdasta 2 hän oli erittäin kiinnostunut ja ajatteli opiskella tästä enemmän.

Mitkä asiat tulevat vaikuttamaan eniten ihmiskunnan kohtaloon tulevaisuudessa?
1. Internet
2. Ympäristöystävällinen energia ja sähköautot
3. Avaruuden tutkiminen ja avaruusmatkustus
4. Tekoäly
5. Ihmisen geenien muokkaaminen

Seuraavaksi Musk aloitti sovelletun fysiikan tohtoriopinnot Stanfordin yliopistossa, mutta nämä opinnot päättyivät lähes ennen kuin ehtivät alkaa, sillä ne kestivät kaksi päivää, kunnes mies tuli siihen tulokseen, että listan kohta 1 olisi sittenkin yhteiskunnallisesti merkittävämpi kuin työ fysiikan parissa.

Työhullu mies, joka haluaa muuttaa maailmaa

Saman vuoden aikana, kun hän lopetti koulun, hän perustikin veljensä kanssa karttoja ja yrityshakemistoja verkkolehdille tuottavan yrityksen nimeltä Zip2, jonka kuitenkin myi pian Compaq:lle vuonna 1999 ansaiten useita miljoonia ja tullen näin monimiljonääriksi vain 27-vuotiaana. Tämäkään ei pysäyttänyt häntä, vaan seuraavaksi hän perusti verkossa toimivan talouspalveluyrityksen X.comin, josta myöhemmin tuli PayPal, joka puolestaan on erikoistunut verkossa tapahtuviin rahansiirtoihin ja on käytössämme tänäkin päivänä. Vuonna 2002 eBay osti PayPalin 1,5 miljardilla dollarilla.

Musk on ollut elämässään kolmesti naimisissa, kahden naisen kanssa. Hänen ensimmäinen vaimonsa (2000–2008) oli hänen collegessa tapaamansa Justine Wilson, jonka kanssa hänellä on viisi lasta. Toinen vaimo oli brittiläinen näyttelijä Talulah Riley, jonka kanssa hän on ollut naimisissa 2010–2012 ja uudelleen 2013–2016. Etenkin Musk:n ensimmäinen vaimo Justine on usein kertonut miehensä olevan enemmän naimisissa työnsä kanssa. Keskeisin suhde mikä hänellä on, on suhde työhön. Kuten on nähty, on hän myös itse tuonut julki suuren työmoraalinsa niin itseään kuin työntekijöitäänkin kohtaan.

“Hänen kanssaan työskentely ei ole miellyttävä kokemus. Hän ei ole koskaan tyytyväinen itseensä, joten hän ei ole oikeastaan koskaan tyytyväinen ihmisiin ympärillään. Haaste on siinä, että hän on kone ja me muut emme ole”, sanoo SpaceX:ssä viisi vuotta työskennellyt Dolly Singh.

Mistä Musk on tunnettu?

Vuonna 2002 Musk perusti SpaceX-yrityksen (Space Exploration Technologies). Hänen tavoitteenaan on saada ihmiset ja elämää myös muille planeetoille sekä rakentaa kantoraketti, joka palaisi alustalleen. Vaikka yritys on vain yksi monien avaruusalalle haluavien joukossa, halusi mies esimerkiksi esitellessään vuonna 2016 Mars-planeetan asuttamissuunnitelmaa rahoittaa jopa yli 10 miljardin dollarin omaisuudellaan yrityksen hanketta.

Vuonna 2004 Musk alkoi sijoittaa sähköautoja valmistavaan Tesla Motorsiin. Sähköautojen hinnat ovat toistaiseksi melko korkealla, mutta tästä huolimatta niiden kauppa käy sitä vauhtia, että yritysjohtaja itse on antanut luvan kenen tahansa käyttää Teslan teknologiaa ja patentteja auttaakseen ympäristöystävällisempien liikennevälineiden valmistuksessa. Musk toteaa, ettei Tesla yksin kykene valmistamaan näitä autoja niin paljon, että se estäisi ilmastokriisin.

Vuonna 2006 Musk perusti serkkunsa kanssa yhtiön nimeltä SolarCity, jonka tavoitteena oli mullistaa energiantuotanto valmistamalla tehokkaita aurinkopaneeleita. Muskin tavoitteena on ollut kehittää päästötöntä energiaa ja hän kommentoi tavoitteensa olevan myös saattaa loppuun maailman energiainfrastruktuurin muutos. Vuonna 2015 Musk julkistikin Tesla Powerwallin, akkujärjestelmän (litiumioniakku), jolla voi varastoida aurinkopaneeleilla tuotettua sähköä. Juuri varastoinnin vaikeus on ollut suurin este puhtaan energian käytölle, mutta nyt se olisi mahdollista. Tesla osti aurinkoenergiayhtiö SolarCityn marraskuussa 2016. Vuonna 2017 Musk toimi myös presidentti Donald Trumpin neuvonantajana, mutta erosi tehtävästään kun Trump päätti vetää Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta.

Ei pelkkää ylämäkeä

Aina ei Musk:n elämä ole kuitenkaan ollut pelkkää juhlaa ja yritykset ovat syöneet jopa hänen kaiken pääomansa. Sekä Tesla, että SpaceX olivat lähellä kaatua, kun SpaceX laukaisi lopulta neljännen rakettinsa kohti avaruutta ja tämä oli kaiken onneksi onnistunut laukaisu. Tämän myötä Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa päätti ostaa Muskin rakettipalveluita 1,6 miljardilla dollarilla ja pelasti näin tilanteen. Teslan kohdalla yhtiö esimerkiksi suorastaan poltti rahaa saadakseen uuden halvemman hintaluokan Tesla Model 3:n markkinoille. Uutiset paljastivat miljardöörin elävän vaihteeksi ottamalla suuria velkoja. Hieman SpaceX:n helpottavan käänteen jälkeen, myös Tesla kuitenkin pelastui, kun se sai 50 miljoonan dollarin sijoituksen autoyhtiö Daimlerilta.

Näiden omien yhtiöidensä lisäksi Elon Musk on ollut mukana monissa hankkeissa, tehnyt huomattavia lahjoituksia, osallistunut tutkimuksiin ja sijoittanut näin ollen rahojaan monenlaisiin kohteisiin. Hän on saanut matkallaan kehuja ja haukkuja. Hänestä on kirjoitettu sekä positiivisin sanoin, että negatiivisin lausein. Musk itse kulkee kuin omaa polkuaan välittämättä muista, muuta kuin siltä osin miten itse näkee maailman ja tulevaisuuden. Hän suorastaan pelkää, ja väittää, että ihmiskunnan suurin uhka tulevaisuudessa on tekoäly. Se on hänen mukaansa jopa ydinaseita vaarallisempi asia. Musk pelkää, että ihmiset voivat jäädä tekoälyn jalkoihin, sen orjiksi tai tuhoamiksi. Ja niin paljon kun hän haluaa maailman oloja parantaakin, on hän samalla kuin valmistelemassa omaa lähtöään avaruuden maailmaan, ehkä jopa muuttoa Marsiin.

Kannattaa käydä tutustumassa myös Kim Kiyosakiin, hänen henkilöartikkeliinsa pääset tästä.

Pirjo Ruhkala
Artikkelin on kirjoittanut Pirjo Ruhkala.