Kuinka paljon lemmikkikanin ylläpitäminen maksaa?

Ihmisillä on tarve ottaa lemmikkejä, joita voi hoitaa ja hoivata. Lemmikeistä on useimmiten paljon seuraa. Joskus lemmikki on jopa ihmisen ainoa ystävä. Lemmikki rakastaa omistajaansa pyyteettömästi ja on aina valmiina kuuntelemaan niin huolet ja murheet kuin iloisetkin asiat omistajan elämässä.
Kissat ja koirat ovat yleisimpiä lemmikkejämme. Keskityn tässä kuitenkin hieman harvinaisempaan lemmikkiin, kaniin. Kania on pidetty helppona lemmikkinä, mutta kani ei ole helppo lemmikki eikä pienen lapsen lemmikki mielestäni lainkaan.

Kanit ovat vahvoja eli saattavat raapia ja eivät välttämättä pidä sylissä olosta. Pieni lapsi pudottaa kanin tämän halutessa pois sylistä, ja näin kani voi vahingoittua pudotessaan.

Kanin ylläpito ei ole välttämättä kovin kallista. Kanin saa ostettua hyvinkin edullisesti, varsinkin jos ostaa kanin, josta syystä tai toisesta joudutaan luopumaan. Eläinkaupassa kanin hinta on noin 100 euron paikkeilla. On kuitenkin suositeltavaa ostaa kani suoraan kasvattajalta, sillä näin saa tarkat tiedot kanista ja kasvattajan tuen. Itse olen suosinut kaneja, jotka ovat kotia vailla.

Kani tarvitsee yleensä häkin. Ihanteellisinta olisi pitää kania vapaana kaiken aikaa, mutta koska kanit tuhoavat paikkoja, se ei välttämättä ole vaihtoehto. Häkin tulee olla riittävän suuri. Häkin hinta voi olla 50–200 euroa, riippuen mallista ja koosta. Jos pidät kania kesällä ulkona, tarvitaan riittävän suuri aitaus, jossa kani voi juoksennella. Kani tarvitsee häkkeihin sekä sisälle että ulos pesäkolon, jonne voi mennä turvaan. Tällaisen pesäkolon voi nikkaroida itsekin, ja vaneri on oikein hyvä materiaali siihen. Valmiin pesämökin saa noin 20 eurolla.

Häkkiin kani tarvitsee seuraavia tarvikkeita: juomakupin, ruokakupin, heinätelineen ja vessalaatikon. Nämä tarvikkeet saa myös 20 eurolla, jos et sitten käytä jotain kotoa löytyviä kippoja ja laatikoita. Vessalaatikkoon tarvitset pellettejä. Itse ostan lämmityspellettejä, koska ne ovat halvimpia. Iso säkki maksaa 5 euroa.

Vesi ja kuivaheinä ovat oleellisimmat kanin ruokinnassa. Suurin osa kanin omistajista antaa kanille myös kaninruokaa jonkin verran, ja kaninruokia sitten onkin tarjolla joka lähtöön ja kaiken hintaisia. Tärkeintä on tietenkin valita kanille sopiva seos, jossa ei ole turhia pähkinöitä ja sokereita yms. Keskimäärin kaninruuan hinnaksi voisi tulla noin 7 euroa kuukaudessa. Heinää kuluu kaikkein eniten, koska sitä pitää olla koko ajan runsaasti saatavilla. Heinän hinta riippuu siitä, mistä sen ostat. Eläinkaupasta saat 2 kg pussin noin 8 eurolla, ja maatilalta saat pikkupaalin suunnilleen samaan hintaan. Eli tämä kustannus riippuu hyvin paljon siitä, missä asut. Kanit tosiaan syövät heinää aika tavalla, joten varaudu noin 10 euron kustannukseen kuukaudessa. Tuoreruoan hinta riippuu siitä, mitä kanille annat. Talvikuukausina vihannesten hinnat ovat korkealla, mutta kesällä ruokaa löytyy ilmaiseksi luonnosta.

Kaneille pitää tietenkin järjestää virikkeitä. Suuren osan löytää ihan ilmaiseksi luonnosta, mutta esimerkiksi kankaiset tunnelit ovat kaneille mieluisia. Tällaisen tunnelin saa ostettua noin 10 euron hintaan. Myynnissä on myös pajusta tehtyjä tunneleita, joiden ideana on, että kani syö sen, joten siitä tulee aika kallis purulelu. Pajutunneleiden hinta on noin 15 euron paikkeilla. Nämä eivät ole välttämättömiä, mutta aika moni näitä ostelee pupuillensa viihdykkeeksi.
Se, mikä puolestaan on välttämätön, on kanin sairastuessa eläinlääkäri. Sitten ei enää puhutakaan kympeistä vaan satasista. Kanille aika tyypillinen vaiva on suolitukos, jolloin kani ei syö eikä juo. Silloin on kiire eläinlääkäriin, sillä näin pieni eläin ei kestä kauan ilman juomista ja syömistä.

Eläinlääkärikustannukset ovat suunnilleen saman hintaisia kuin suurempienkin lemmikkien. Jos taas otat kaksi kania, jotka ovat eri sukupuolta, tulee eteen kastrointi ja sterilointi. Näiden toimenpiteiden hinta liikkuu 200 euron paikkeilla paikkakunnasta ja eläinlääkäristä riippuen, mutta keskihinta on varmaan noin 200 euroa. Kanien kohdalla on haastavaa löytää osaavaa eläinlääkäriä. Kanit kun luokitellaan eksoottisiksi eläimiksi, ja kaikilla eläinlääkäreillä ei ole niiden hoidosta kokemusta.

Tarpeellisiin tarvikkeisiin lisättäköön vielä kynsisakset ja harja. Valjaat ovat tarpeelliset, jos kanin kanssa käy ulkona. Nämä kolme tuotetta saa todennäköisesti noin 15 eurolla yhteensä.
Yhteenvetona voisi todeta, että kanin ylläpito ei ole kovin kallista, kunhan alkuhankinnat on tehty. Niihinkin saa kulumaan rahaa, mutta käytettynä tarvikkeita voi saada todella edullisesti – jopa ilmaiseksi. Kanin pakolliset kulut/kuukausi ovat: heinät, kaninruoka ja vessapelletit sekä tuoreruoka.

Näistä arvioisin kuukausikuluksi noin 25–30 euroa.