Julia Thuren

“Älä osta mitään turhaa paskaa.”

Julia Thurén on kirjoittanut mielenkiintoisen tietokirjan rahasta. Kaikki rahasta -kirjassa on monia aihealueita, joita käsitellään käytännönläheisesti ja mielenkiintoisesti. Ohjeita annetaan muun muassa budjetoinnista, säästämisestä, tulojen kasvattamisesta sekä sijoittamisesta. Kirjassa on haastateltu ihan tavallisia ihmisiä, joista joillakin on ollut suuria vaikeuksia rahan käsittelyn kanssa, mutta he ovat kuitenkin kaikesta huolimatta selvinneet. Mukana on myös julkisuuden henkilöiden kertomuksia omasta suhteestaan rahaan.


Kaikki rahasta -kirja on hyödyllinen kenelle tahansa, ja siitä saa vertaistukea monenlaisiin elämäntilanteisiin. Tämä on hyvä talouden perusteos, jossa ei mennä liian monimutkaisiin asioihin ja asiat käsitellään käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi.


Kun kirjaa lukee, huomaa, että se on kuitenkin enemmän suunnattu työssäkäyvälle ihmiselle, jolla on kohtuulliset ja säännölliset tulot. Kirjassa kehotetaan miettimään päivittäistä kulutusta ja haastetaan luopumaan totutuista tavoista, joista luopumisella voi säästää satasia vuodessa. Thurén kiteyttää säästämisen hyvään lauseeseen: ”Älä osta mitään turhaa paskaa”. Tämä on hyvä ohjenuora nykyisessä maailmantilanteessa, jossa turhaa kulutusta pitäisi suitsia


Jotta ylipäätään voi säästää, pitää olla rahaa, mistä säästää. Kirjailija toteaakin, että säästövinkit ovat etuoikeutettuja ihmisiä varten. Eli kääntäen, jos olet ajautunut pikavippikierteeseen, säästövinkit tuntuvat kaikkea muuta kuin innostavilta.


Thurén käsittelee teoksessaan kokonaisen luvun verran ylivelkaantumista ja siitä aiheutuvia asioita. Kirjassa käydään hyvin läpi perinnän vaiheet ja myös tilanteesta selviytyminen. Jotenkin kirjasta huokuu lohdullisuus ja se, että vaikka olisit sössinyt kaikki raha-asiasi perinpohjaisesti, siitäkin on mahdollista selvitä.

Kirjan luettuaan voi saada oivalluksen, että juuri minullakin on mahdollisuus onnistua säästämisessä ja sijoittamisessa. Suurin kynnys on aloittaa. Rahataitoja voi oppia, ihan samoin kuin mitä tahansa muitakin asioita. Ainakin minä sain Kaikki rahasta -kirjan luettuani hyviä oivalluksia juuri sijoittamiseen liittyen.

Rahataitoja tarvitaan myös parisuhteessa, ja Julia Thurén antaa kirjassaan selviytymisohjeita, siitä miten raha-asiat kannattaa pitää mielessä, vaikka kulkisikin rakkauden vaaleanpunaiset lasit nenällä – pää pilvissä ja varpaat pumpulissa. Mikään ei ole niin raadollista kuin se, että rakastuneena tekee tyhmiä päätöksiä ja valintoja, joista joutuu maksamaan kalliisti taloudellisesti.


Yleinen loistava ohje, jonka kirjasta saa on se, että rahasta kannattaa ja pitää puhua. Suomalaisille se on ollut aina tabu, eikä varsinkaan palkoista ole sopinut puhua ääneen. Kun uskaltaa nostaa työkaverin kanssa palkoista keskustelun tapetille, saattaa yllättyä, että oma palkka ei olekaan linjassa muiden samaa työtä tekevien kanssa. Silloin on hyvä pitää pomon kanssa palkkakeskustelu, ja näin saa omaa talouttaan ehkä kohennettua.
Suosittelen Kaikki rahasta -kirjaa ihan kaikille. Hyvä, että rahasta on alettu puhua yleisestikin, ja tämä on loistava kirja esimerkiksi juuri rahakeskustelujen pohjaksi.

Arvostelun on meille kirjoittanut: Aurora 47 v.